28.10.2008

Viikon salibandykierroksen avasi Tampereen paikallinen G-KooVeen ja KrP:n välillä. Sarjan alemmalta puoliskolta löytyvät joukkueet kaipasivat kipeästi pinnoja ja pelipalasten paikalleen loksahtamista.

Maanantai-illan huonon tv- ja muun urheilutarjonnan puutteesta johtuen paikalle saapui runsaasti katsojia. Vieraspäädyssä KrP haki kauden ensimmäistä vierasvoittoa, G-KooVee puolestaan ensimmäisiä kotipisteitä. Manageri Salmela oli päässyt turvallisesti takaisin Suomen kamaralle työ(draftaus)matkaltaan ilman terroriepäilyjä ja jännitti kämmenet märkänä katsomossa.
KrP:lle pelin alku oli täyttä painajaista. Alle minuutti pelattu ja G oli kiskaissut pallon kahdesti häkkiin. Kolmanteenkin osumaan oli paikka, mutta Lahden selän yli pallo pomppi tolpan ulkopuolelle. Ryhtiliikkeen jälkeen valkoisetkin pääsivät peliin kiinni ja tulivat rinnalle Lehmussolan kahdella osumalla. Vajaan vartin kohdalla Hakala vei mustat johtoon, kunnes Timo Kettunen puolisooloili 3-3 tasoituksen.
Toinen erä jatkui samanlaisena maali-ilotteluna. Osumia hakattiin puolin ja toisin tasaisesti. KrP kävi johdossakin pelissä Tuomarlan häsöttyä sisään Katajisto puolenkentän syöttöyrityksen, joka kimpoili kumpaankin tolppaan ennen Tuomarlan käsiä. Karim ”Nikon kaveri” Derdarin tasoituksen jälkeen taukoluvut 6-7 neppasi Sami Vatanen todellisella tahtomaalilla.
Kolmannessa maaliruuvia käännettiin pienemmälle, harmiksi yleisölle ja onneksi niille, jotka halusivat ehtiä vielä kauppaan ennen yhdeksää. Saksalaisen automerkin lyhenteen nimikirjaimiinsa halunnut Vesa Wettervik tasoitti pelin alivoimalla KrP ylivoima uinahdettua.
51.33 Häkkinen vei vieraat johtoon kimmokepallosta ja Valtteri Sainion yleisöä lämmittänyt maali 55.51 vei pelin jatkoajalle.
Ja:lla KrP piti palloa rauhassa ja keskittyi laatulaukauksiin. Vastahyökkäyksiin panostanut G iski ratkaisun taktiikkansa mukaan. Vastaiskusta syntyi härdelli Lahden eteen, ja siellä Ma(u)no Hakala sai silmät-kiinni-ja-rystyllä-sinne-päin-laukauksella itselleen kiinnitykseen kolmeen IS-tähteen.
Kauppaan ehdittiin hyvin ja yleisö poistui tyytyväisenä.
Yleisöön menevä peli ei yleensä ole valmentajaystävällistä. Maaleja sateli karmeiden virheiden ja yli-innokkaan hyökkäyksen seurauksena. Ketsuppipullon korkki tuntui KrP:ltä irtoavan toviksi. Tuttu iloisuus näkyi tilannerikkautena hyökkäyspäässä. Valitettavana vaan se seikka, että liigassa rankaistaan virheistä kovalla kädellä. Jos vastassa olisi ollut Woodcutters, olisivat lukemat olleet jossain 17-3 luokkaa.
Maalinteko alkaa olla hanskassa pikkuhiljaa. Nyt katse kiinnittyykin puolustuksen pitävyyteen. Keskimäärin seitsemällä päästetyllä maalilla harvoin pinnoja napsitaan.
Liigassa vielä Pori kohtaa NST, kunnes siirrytään reilun viikon mittaiselle maaottelutauolle.
KrP:n seuraava kotipeli on maanantaina 10. marraskuuta, jolloin AC Haki ja Nykky saapuvat Areenan parketille.