27.04.2018

Nokian KrP vahvistuu ensi kaudeksi Classicista saapuvilla hyökkääjä Joona Rantalalla sekä puolustaja Tuukka Salolla. Lisäksi joukkueen maalia tulee tilkitsemään Kooveesta Arvid Vonk.

Kaikki kolme ovat urallaan kovaa vauhtia eteenpäin meneviä pelaajia, mutta kuitenkin myös jo todistaneet olevansa liigatasolla hyvän tason pelimiehiä. Kaikille kolmelle on kaavailtu isoa roolia tulevalle kaudelle ja yhteinen tahtotila on saada jokainen taas askel eteenpäin, niin pelaajana kuin urheilijana Näätäpaidassa.

1999-syntynyt Joona Rantala on nuoresta iästään huolimatta ehtinyt pelata jo kolme täyttä kautta miesten pääsarjaotteluita. Debyyttikausi salibandyliigassa NST:n paidassa kaudella 2015-16 toi 25 otteluun tehot 21+5, edelliskausi meni Sveitsin NLB:ssä Zug Unitedissa, jossa syntyi 31 ottelussa tehot 38+36 ja juuri päättynyt kausi Classicissa tehoin 8+7. Classicissa tilille tuli myös ensimmäinen miesten Suomen mestaruus. Viime keväänä Joona oli Suomen kantavia voimia poikien maajoukkueessa maailmanmestaruuden tuoneessa joukkueessa. Poikien maajoukkueessa syntyi 16 otteluun kovat tehot 14+15. Pääosan urallaan keskushyökkääjänä pelannut Rantala oli juniorivuosinaan kova tutkapari, myös tulevalle kaudelle Näätiin siirtyvän Joonatan Kovasen kanssa, joten aika näyttää onko heistä tutkapariksi myös liigatasolla.

1997-syntynyt Tuukka Salo on ollut Classicin liigajoukkueen mukana viimeiset neljä kautta ja on saavuttanut jo käsittämättömät 3 Suomen mestaruutta tuona aikana. Lisäksi menestystä on tullut myös junioreissa, joten Salo on saanut tärkeää oppia kevään peleistä, vaikkakaan rooli kentällä ei tänä keväänä miehissä suuri ollutkaan. Salo oli mukana Nuorten maajoukkueringissä 2015 keväällä maailmanmestaruuden voittaneessa joukkueessa, mutta loukkaantuminen pilasi kisapaikan lopulta. Tuolloin tilille kertyi 5 maaottelua. Pallovarma ja hyvän laukauksen omaava puolustaja on pelannut liigaurallaan 62 ottelua, joissa on syntynyt tehot 3+2. Nuo lukemat tulevat olemaan kuitenkin ohitettu jo alkukaudella, mikäli Salon potentiaali ja kyvyt saadaan esille ensi kauden Näädissä.

1994-syntynyt Arvid Vonk on porilaislähtöinen maalivahti, joka on pelannut Kooveessa viimeiset 5-kautta ja oli tänä vuonnakin muuten alisuorittaneessa joukkueessa tasainen suorittaja koko kauden ja oikeastaan antoi joukkueelle mahdollisuuden pelata voitosta monena iltana. Isokokoinen maalivahti pelaa hieman omatakeisella tyylillä, mutta on kova taistelija ja kehuttu joukkuepelaaja. Vonk pääsi liigaympyröihin ensimmäisen kerran jo kaudella 2011-12 Porin Karhujen riveissä 4 liigaottelun verran, kaikkiaan liigaurallaan hän on pelannut 113 ottelua.