11.07.2016

Prague Games 2016 tituleerasi itseään maailman tähän mennessä suurimmaksi junioriturnaukseksi salibandyssa. Ja Nokian KrP Stars laskeutui omalta Prague Games -turnausmatkaltaan Helsinki-Vantaalle pronssi-mitalit kaulassa…
…Uskomaton ja ikimuistoinen 6 päivän turnausmatka Prahaan!

Starsin Boys14-sarjaan osallistui turnausjärjestäjän määrittelemä maksimimäärä joukkueita eli 50. Joukkueista 28 oli tshekkiläisiä, 12 oli Ruotsista, 7 Sveitsistä ja 3 Suomesta.

Tuohon määrään mahtuu toki mukaan jo hyvinkin monenlaista pallon veivaajaa, mutta faktaa on sekin, että mukana oli vähintään 10-15 erittäin kovatasoista joukkuetta. Etenkin tshekkiläisten joukkueiden taso teki todella syvän vaikutuksen – mikä tahansa joukkue Suomestakin olisi aina suurissa vaikeuksissa tuulennopeiden, taitavien ja fyysisten tshekkien kanssa.

Oman alkulohkonsa Stars selvitti puhtaasti. Alkulohkon peleistä ensimmäiset kaksi olivat hieman helpompia, mutta kaksi jälkimmäistä antoivat jo viitteitä siitä, mitä tuleman pitää. Kentällä mennään todella kovaa ja äijää saa ottaa ihan surutta, myös selkäpuolelta.
Alkulohkon saldona oli 4 voittoa, maalierolla 32-2.

Starsin Pudotuspelitaival alkoi 1/16 finaaleissa tshekkiläistä PSKC Okriskyä vastaan. Voittolukemat, 7-1 (1-1, 6-0), näyttävät paperilla selviltä, mutta maaleista neljä tuli vasta viimeisen vitosen aikana. Aleksi Nurmikolu iski Starsille helpottavat 3-1 ja 4-1 johto-osumat.

1/8 finaaleissa vastus tuli jälleen Tshekistä, Technology Florbal MB, joka 5 ottelun jälkeen oli Starsin tavoin tappioton. Stars oli alkuun täysin jyrän alla isokokoisten sekä fyysisten tshekkien kanssa ja jäi turnauksessa ensi kertaa myös tappioasemaan. Jostakin kuitenkin löytyi se tarvittava extra-Sisu ja Stars punnersi itselleen väkisin puolivälieräpaikan 3-2 (2-1, 1-1) voitolla. Tommi Turusen 1.erän lopussa alivoimalla tekemä upea 2-1 johtomaali oli tavallaan pelin kulminaatiopiste ja avain ottelun voittoon.

Puolivälierässä kohdattiin turnauksessa ensi kertaa ruotsalainen joukkue, IBK Farsta. Alkuun pelattiin 10 minuuttia kiikari-tehoilla, mutta sitten ruotsalaiset iskivät 2 osumaa alle kahteen minuuttiin. Ja pelasivat tuon jälkeen vielä entistäkin tiiviimpää kilpikonna-puolustusta. Ja iskivät heti salamannopeasti vastaan, kun pienikin paikka siihen avautui.
Stars pyöritti ja tulitti, fanijoukkonsa hurjassa kannustuksessa, mutta vasta 35 minuutin pelin jälkeen Stars sai viimein pallon maagisen Farsta-veskarin ohi ja kuparisensa rikki. Ja kun pää saatiin auki, niin kaksi minuuttia ennen peliajan päättymistä Lauri Savila iski upealla kaukolaukauksellaan pelin tasoihin 2-2. Savilan maalin syötti Joni Salonen, joka keräsi turnauksessa puolustajalle varsin mainiot tehot, 4+4.

Jatkoaikaa ei pelattu, joten ottelun voittaja haettiin rankkarikisasta. Ruotsalaiset voittivat teikkauksen ja halusivat aloittaa. Farsta teki heti maalin ja Stars jäi rankkarikisassakin takaa-ajajaksi.
Kolmen laukojaparin jälkeen tilanne oli tasan 2-2 ja seurasi sudden death -vaihe. Tuohon kerrasta poikki -vaiheeseen tarvittiin lopulta 2 laukojaparia ja vasta tämän todellisen nitro-kliimaksin jälkeen Stars oli voittanut rl-kisan 4-3 ja koko ottelun 3-2. Kyyneleiltäkään ei voitu välttyä. Kummassakaan leirissä.

Roope Wikström teki molemmilla kerroilla (Starsin 1. ja 4.laukoja) maalin, kovassa painetilanteessa. Yhtä kovassa paikassa oli myös Samuli Suonsivu (Starsin 3. ja 5.laukoja), joka teki niin ikään maalin molemmista suorituksistaan ja sai kunnian olla myös rankkarikisan lopullinen ratkaisija. Atte Ahola Stars-maalilla puolestaan torjui kaksi viidestä Farsta-yrityksestä ja otti hänkin 2-1 voiton omasta virkaveljestään. Erityisen tärkeä oli Farstan 3.laukojan suorituksen torjuminen, jotta rl-kisa ylipäätään vielä jatkui sen jälkeen.

Yleensä ruotsalaisten kanssa taitaa käydä melkeinpä ihan päinvastoin, lajissa kuin lajissa. Jo moneen otteeseen lähes varmalta näyttänyt välierä-paikka kuitenkin lopulta lipui nyt ruotsalaisten hyppysistä Starsille.

Välierässä tshekkiläistä Chodov Florbal Blue'ta vastaan Starsin eväät alkoivat olemaan jo koko lailla syötynä. Pitkä reissu oli jo tuossa kohtaa vaatinut omat veronsa ja vaikka mitä taikatemppuja Prahan helteessä olikin yritetty tehdä lihashuollonkin suhteen, niin jokaisella pelaajalla reidet ja pohkeet olivat jo lyijyä ja tärkskyjäkin oli matkan varrella jo vähän yksi jos toinenkin pelaaja saanut.
Maalitehtailu aloitettiin välierässä vasta 16 minuutin pelin jälkeen, kun Stars siirtyi 1-0 johtoon. Johtoasemasta saatiin nauttia kuitenkin vain 32 sekuntia. Puoliaikaa vietettiin 1-1 tasatilanteessa.

2.erässä Chodov siirtyi 1-2 johtoon ajassa 23:10. Ja tuon jälkeen pelattiin jälleen erittäin pitkään maaleitta. Vasta ajassa 37:10 onnistuttiin seuraavan kerran maalinteossa, Chodov 1-3. Mutta vain 12 sekuntia myöhemmin Stars nousi jälleen vain maalin päähän. Nyt ei kuitenkaan enää päästy rinnalle, vaan Chodov teki ihan lopussa vielä yhden maalin. Lopputulos 2-4 ja Chodov finaaliin.
Välierässä Starsin molemmat osumat teki Niko-Petteri Ketola.

Välierän jälkeen Stars-pelaajien kaulaan pujotettiin pronssi-mitalit ja finaalissa Chodov kaasutteli suvereeniin voittoon. Turnauksen MVP ja Paras Maalivahti -palkinnot pokkasi myös Chodov-pelaaja.

Stars pelasi Prahan matkallaan 9 ottelua 87 tuntiin, saldolla 8 voittoa – 1 häviö, maalierolla 63-12.

Nokian KrP Stars Prague Games 2016 ottelut:

Tempish FBS Olomouc (CZE) 5-0 (2-0, 3-0)
FBC Strakonice (CZE) 16-0 (10-0, 6-0)
Unihockey Basel Regio (SUI) 6-1 (2-0, 4-1)
HFC S-Parta (CZE) 5-1 (4-1, 1-0)
PSKC Okrisky (CZE), 1/16 final 7-1 (1-1, 6-0)
Technology Florbal MB (CZE), 1/8 final 3-2 (2-1, 1-1)
IBK Farsta Black (SWE), 1/4 final 3-2 (0-2, 2-0) rl.
Chodov Florbal Blue (CZE), 1/2 final 2-4 (1-1, 1-3)

TOP 5 – Starsin Prague Games 2016 turnausmatka:

Pelaajien loistava yhteishenki
Nousu (lähes) kuolleista ja voittoon rankkarikisassa FIN-SWE puolivälierässä
Viime vuoden ylivoimaisen Mestarin HFC S-Partan kaataminen puhtaasti 5-1
Laaja ja positiivinen mediajulkisuus joukkueelle turnausjärjestäjän taholta
Äänekäs, runsaslukuinen ja loistavan yhteishengen omannut Stars-fanijoukko

HUOM! Tarkemmat päiväkohtaiset Prague Games -raportit löytyvät Nokian Krp juniorit Facebookista.

Prague Games 2016 Boys14-sarjan PRONSSI-mitalistit:
Tommi Turunen (10+5, h), Aleksi Nurmikolu (7+2, h), Niko-Petteri Ketola (6+3, h), Samuli Suonsivu (5+4, h), Eemil Siira (4+5, h), Joni Salonen (4+4, p), Onni Siitonen (4+3, h), Roope Wikström (1+5, h), Arttu Salmi (2+3, h), Lauri Savila (2+1, p), Ohto Tapio (1+2, p), Vili Ylinen (1+0, p), Samuli Ronni (0+1, p), Atte Ahola (7 ott, 0+1, mv), Atte Toivanen (5 ott, 0+0, mv).

Ensimmäisen matkapäivän iltana Stars pelasi myös yhden harjoitusottelun. Sveitsiläinen Zug United Blue sai tuossa ottelussa kuulemma joukkueen historian ylivoimaisesti kylmintä kyytiä, kun 2×20 min peliajalla Zug United sai Starsilta 17-1 (8-0, 9-1) selkäsaunan.
Tuossa harjoitusottelussa tehtaili mm. Tommi Turunen 6+0, Aleksi Nurmikolu 4+1 ja Onni Siitonen 1+4 tehot. Ja ihan koko rosteri pelasi muutoinkin Zug Unitedia vastaan suorastaan upeaa salibandya, kun kaikilla oli ihan hirmuinen polte päästä näyttämään omaa osaamistaan Prahassa.