30.03.2016

Nokian KrP:n joukkueen rakennus on parhaillaan hyvässä vauhdissa. Päättyneellä kaudella selkeänä ykkösmaalivahtina Näädissä pelannut Santeri Pohjonen on tehnyt 2-vuotisen jatkosopimuksen Näätäpaitaan. Vasta 18-vuotias maalivahti on pelannut viimeisen kahden kauden aikana 36 liigapelissä ja päättyneellä kaudella otti selkeän ykkösmaalivahdin paikan itselleen.

Pohjonen saavutti lisäksi viime keväänä Nuorten maailmanmestaruuden Suomen paidassa, joten viime vuosina on todella koeteltu nuoren miehenalun pelihermojen kestävyyttä, mutta hän on näyttänyt olevansa kova peluri ja oli muunmuassa loppukaudella täyttä rautaa Salba sarjassa sekä pelaamalla maalivahdille todella harvinaisen nollapelin sarjan päätöskierroksella NST:tä vastaan.

Pohjonen on noussut viimeisen kahden kauden aikana aivan salibandyliigan eliittivahteihin ja mikäli kehitys jatkuu vastaavanlaisena, niin tämän sopimuksen aikana myös maajoukkuepaita tulee realistiseksi tavoitteeksi.

Nokian KrP julkaisee lisää sopimuksia lähiaikoina!

Viime viikolla julkaistiin Henttosen, Kruminsin ja Merton jatkot!