14.05.2012

Nokian KrP:n liigajoukkue alkaa olemaan enää viimeistelyä vaille valmis tulevan kauden haasteisiin. Valmennusryhmään päävalmentajaksi aiemmin nimetyn Jani Bladin avuksi tulevat Kooveen A-junioreissa viime kauden ja sitä ennen Classicin organisaatiossa pitkään, niin naisten, kuin poikienkin puolella vaikuttanut Jouni Kulmala sekä vanha huippupelaaja Sami Mattila, jolta löytyy myös valmennuskokemusta muutaman vuoden takaa Classicin liigajoukkueesta. KrP:n fyysisen valmennuksen ottaa vastuulleen filosofiantohtori Kati Pasanen, joka on tehnyt pitkän uran salibandyn fyysikkavalmennuksen parissa seura -ja maajoukkuetasolla. Pasasen johdolla pelaajien fysiikan valmennus päivittäisessä tekemisessä saadaan varmasti nostettua korkealle tasolle.

Pelaajapuoli ei sensijaan kokenut kovinkaan suurta remonttia viime kaudesta. Lähtijät ovat pääosin rivimiesosastolta, ainoastaan Timo Johanssonin menetys divarin Trackersiin oli takaisku. Lisäksi Petri Widgren miettii vielä tulevan kauden kuvioitaan, mutta hänenkin kanssaan on neuvoteltu aktiivisesti. Omista vanhoista saatiin siis varsinkin puolustuskaluston osalta pidettyä kaikki ketkä haluttiinkin. Vaikka puolustajia on määrällisesti paljon joukkueessa, niin heistä esimerkiksi Markus Vuorisella ja Miika Niemisellä on kuitenkin hyökkääjän tausta, joten sieltäkin on tarpeen tullen mahdollista siirtää hyökkääjiksi pelaajia. Hyökkäyspuolella esimerkiksi Sami Nymanilla ja Sveitsin maajoukkueen Benjamin Reusserilla on varmasti nälkää näyttää mollivoittoisen kevätkauden jälkeen. Lisäksi viime kaudella vahvan läpilyönnin tehneiden Janne Suoniemen ja Visa Rikalan kehityskäyrän uskotaan edelleenkin olevan ylöspäin.

Uusiakin pelaajia joukkueeseen on saatu, heistä ehkäpä mielenkiintoisimpana Tshekin maajoukkuepakki Jan Jelinek, 89-syntynyt Jelinek on pelannut nuoresta iästään huolimatta peräti 32 peliä Tshekin maajoukkueessa. Viime kaudella seurajoukkueensa SC Vitkovicen kapteenina toiminut Jelinek on isokokoinen ja fyysinen puolustaja, joka kuitenkin liikkuu kokoisekseen hyvin ja omaa todella kovan rannelaukauksen, josta kertoo puolustajalle kovat tehot päättyneeltä kaudelta Tshekin liigassa 22 ottelussa 13+14.

Kokemusta joukkueeseen tuo puolustaja Kara Tilhe, jolta löytyy muun muassa Suomen mestaruus SSV:n paidasta sekä liigakokemusta kaikkiaan 286 pelin edestä. Viime kausi Tilhellä vierähti Sveitsin liigan Klotenissa. Tilhe on edustanut liigassa SSV:n lisäksi myös Classicia ja Kooveeta.

Maalivahtipuolelle uutta verta ja kilpailua tuo Kooveen A-junioreista saapuva Eero Peiponen, joka debytoi liigassakin pelaavana maalivahtina viime kaudella juuri Nokian KrP:tä vastaan voitokkaasti.

Toinen Kooveen A-junioreista saapuva on hyökkääjänä pelaava Mikko Repo, joka on rightin puolelta pelaava nopea laitahyökkääjä. Repo tehoili viime kaudella A-junioreiden sm-sarjassa 20 peliin 23 tehopistettä.

KrP:n joukkue aloitti harjoittelun, kohti ensi kautta viime viikon maanantaina, syksyn ensimmäiset harjoitusottelutkin on jo sovittu, sillä KrP matkaa elokuun puolivälissä kovatasoiseen seurajoukkueturnaukseen Czech Openiin Prahaan.

Sopimuspelaajat kaudelle 2012-2013:

Maalivahdit:

Pasi Järvinen

Eero Peiponen (Koovee A)
Matti Tuomiranta

Kenttäpelaajat:

Jan Jelinek (SC Vitkovice)

Jare Koskela

Matti Koskela

Teemu Kullas (KrP A-jun)

Henri Johansson

Turkka Lehtinen

Henry Lintusaari

Miika Nieminen

Sami Nyman

Jani Rajala

Osmo Reentilä

Mikko Repo (Koovee A)

Benjamin Reusser

Visa Rikala

Tomi Rissanen

Janne Salonen

Tomi Sarajärvi

Janne Suoniemi

Kara Tilhe (Kloten Bulach Jets)

Jesse Vainio

Markus Vuorinen

Lisäksi Pirkoissa viime kaudella pelannut ja yhden kauden liigakokemusta omaava Mikko Salkinoja on joukkueessa tryoutilla.

Valmentajat:

Jani Blad

Jouni Kulmala

Sami Mattila

Kati Pasanen