08.12.2015
SM-sarjan ensimmäisen kierroksen viimeinen peli oli jälleen paikallisottelu, tällä kertaa vastassa oli Tampereen Koovee. Peliin lähdettiin tiukoista asemista. Koovee oli sarjan neljännellä sijalla ja KrP viidennellä. Jouluinen flunssa-aalto oli iskenyt myös näätälaumaan, Laurin ollessa kipeänä, sekä jalkaansa paranteleva Leevi oli myöskin ulkona kokoonpanosta.
Ensimmäinen erä nukuttiin täysin. Huono erä näädiltä. Koovee menee neljännellä minuutilla johtoon, kun maalintakaa kahden pelaajan välistä pääsee Kooveen pelaaja tuikkaamaan pallon verkkoon. Miko Suominen kaventaa Tuomas Santalan syötöstä ylivoimalla, mutta heti seuraavassa vaihdossa Koovee jälleen johtoon. Koovee vei, KrP vikisi. Erän puolessa välissä KrP kuitenkin tasoittaa pelin 2-2, kun väkevän nousun jälkeen Jere Mattila laukoo pallon verkkoon. Koovee kuitenkin pääsi vielä kahdesti heidän huippukaksikon Laitinen-Hyrkkönen voimin murtautumaan keskustaan, ja molemmilla kerroilla omissa soi. Näistä me poikia jo ennen peliä varoiteltiin. Erätauolle lukemissa 2-4. Laukaukset maalia kohti jopa 22-9 Kooveelle, mikä kertoo kuinka hukassa oltiin.
Toiseen erään tuli aivan eri KrP. Taisteleva. Tiiviisti puolustava. KrP otti pelin hallinnan itselleen. Kavennusta päästiin yrittämään jopa ylivoimalla, mutta Koovee kesti. Näädät loivat paikkoja ykkössektorille, mutta Kooveen maalilla Sillanpää otti gameseivereitä usean. Erän loppuun vielä Kooveen hieman onnekkaasti maannuoliaisella 2-5 johtoon. Meidän erä, mutta tulos päinvastainen. Oltaisiin ansaittu enemmän.
Kolmannessa erässä Koovee jo 2-6 johtoon 43 minuutilla. Kuitenkin Näädät kaventaa ja herättää taas taisteluhengen päälle kun joukkueen kapteeni Sami Savolainen näyttää että täältä tullaan vielä, 3-6. Seuraavassa vaihdossa painostus jatkuu ja Sami jälleen heittää kulmasta "vettä korvasta", jonka jälkeen maukkaat pujut vastustajan puolustajalta, jolloin vastustaja joutuu ottamaan rangaistuksen. Yyvee pyörii hyvin, muttei tulosta tule. Kaksi hyvää paikkaa, Sillanpää torjuu. Ylivoiman jälkipyörityksestä Miko kaventaa pelin 4-6, kun 11 minuuttia on vielä pelaamatta. Viimeinen kymmenen minuuttia on hyvää peliä KrP:ltä, mutta se ei riitä. Viimeistely hieman ontuu, paikkoja kyllä oli. Koovee sivaltaa viimeisen naulan arkkuun tyhjään maaliin. Loppulukemat näin siis 4-7.
Sarja on niin tasainen että hyvä 40 minuuttia ei vain riitä. Pakko saada täysi 60 min onnistunut peli, jotta pisteitä saa keltä tahansa. Näin ollen kahden paikallispelitappion myötä KrP lähtee sarjan toiselle kierrokselle 7.sijalta. KrP:n alkukausi on ollut kaksijakoinen. Top3 joukkueita (TPS, SPV, Tiikerit) vastaan ollaan oltu todella hyviä, 2 voittoa ja yksi maalin tappio, mutta toisaalta playoffien ulkopuolella olevilta ollaan saatu 4 ottelusta, vain 4 pistettä.
SM-sarjan toinen kierros alkaa kotiottelulla 19.12 klo 16:30, jolloin vastaan asettuu Tapanilan Erä.
Ottelun tilastot:
Miko Suominen 2+1
Sami Savolainen 1+1
Jere Mattila 1+0
Elias Siira 0+1
Tuomas Santala 0+1
Ottelun Näädät:
3 näätää: Sami Savolainen
2 näätää: Miko Suominen
1 näätä: Tuomas Santala