15.11.2016

Pidemmän pelitauon jälkeen iskettiin Raholassa maanantaina 14.11 Fosua vastaan. Molemmat tarvitsevat kipeästi pisteitä, sarjan ollessa todella tasainen sijoilla 1-8.

Ensimmäinen erä oli KrP:n hallintaa. Kapteeni Savolainen viä näädät kolmannella minuutilla johtoon. Tynkkynen tuplaa johdon 7 minuutin kohdalla ja 15.minuutilla sama mies vie KrP:n jo 3-0 johtoon reboundista. Fosu kaventaa kertaalleen erän loppuun, joten erätauolle lukemissa 3-1. Laukaukset 14-5 KrP:lle.
”Saatiin paljon pitkiä hyökkäyksiä, mutta viimeinen terävyys puuttui viimeistelystä”, summaa Henri Mattila erätauolla.

Toinen erä alkoi ylivoimalla, jota ei kuitenkaan pystytty hyödyntämään. Ylivoiman jälkeisessä vaihdossa kuitenkin J.Mattila lähtee nostamaan jalalla ja sijoittaa pallon maalin perukoille, 4-1. KrP saa toisen ylivoimansa minuutti tuosta, ja nyt ei erehdytä. Samantien vaparista Siira löytää loistavasti Paldaniuksen takatolpilta joka pistää pallon tyhjään reppuun. Jälleen Fosu iskee erän lopulla joten erätauolle 5-2 lukemin.

Kolmas erä alkaa loistavasti kun pirteän toisen erän pelannut kolmoskenttä jatkaa hyviä otteitaan. Viteli löytää kulmasisäänlyönnistä hyvän taustajuoksun tehneen Aatolan joka vie Näädät jo 6-2 johtoon. KrP selvitti hienosti kaksi alivoimaa perä perään, jopa pienen 5vs3 ajankin, mutta se taisi syödä liikaa pelaajia. Viimeisellä kympillä piti pitää palloa ja luoda pitkiä hyökkäyksiä, mutta tähän ei pystytty laisinkaan. Fosu kaventaa onnekkaasti maalintakaa 6-3 51.minuutilla. 54:00 Fosu tulee jo kahden maalin päähän. Viimeiset kolme minuuttia taisteltiin 6vs5 tilanteessa, Fosu tuo pelin maalin päähän kun aikaa jäljellä 46sek. Tynkkysen viisikko saa kuitenkin hienosti hoidettua lopun ajan pois ja KrP pitää pisteet Raholassa.
KrP:n B-junnujen seuraava peli on tämän viikon lauantaina M-Teamia vastaan klo 18:30 alkaen.

Tunnelmasta pointsit KRP Supportersille, hieno meno hallissa. Tunnelmia voi katsoa täältä: https://www.youtube.com/watch?v=xsgd5JQXtVo