24.10.2016
Pohjanmaan tuplaviikonloppuun lähdettiin liikkeelle 2 maalivahdin ja 15 kenttäpelaajan voimin. Mattila (edustuksen pelissä) ja Santala (kipeänä) eivät tulleet mukaan. Loukkaantuneiden lista vähän väheni kun Tommi Viteli saatiin 7 viikon tauon jälkeen peleihin mukaan! 02-joukkueesta saatiin mukaan myös Tommi Turunen.
Ensimmäisen erän 5minuuttia näytti siltä että KrP oli tullut murskaamaan vastustajansa. Tynkkynen sivalsi jo toisella minuutilla Näädät johtoon. Peli kuitenkin tasottui ja ”hidastui” selkeästi tuon ensimmäisen rynnistyksen jälkeen. Molemmat välttivät päästämästä kaveria vastahyökkäyksiin ja keskustat pidettiin tukossa. SPV tasoitti pelin 11 minuutilla ja näin erätauolle mentiin 1-1 lukemissa.
Toinen erä alkoi alivoimalla, josta selvittiin ja välittömästi päättymisen jälkeen Roth rankaisee tarkalla laukauksella. Toinen erä jatkoi samaa kaavaa mitä ensimmäinenkin, tarkkaa asemasotaa puolin ja toisin. Tosin, nyt rupesi löytymään enemmän vastaripaikkoja Spevelle. Ajassa 35:43 SPV saa paikan pistää pelin jo 5-2 rangaistulaukauksesta, mutta Viteli maalissa hoitaa pilkun! Siitä tulleesta yv:stä tosin 5-2 taululle. Tynkkynen kaventaa vielä erän loppuun 5-3, ja kaverikin osuu kertaalleen, joten erätauolle 6-3 lukemista.
Kolmanteen erään painotetaan edelleen SPV:n vastahyökkäyksien estämisestä, sekä omasta yksinkertaisesta hyökkäyspelistä. 44:32 SPV saa toisen rankkarin… Nyt kuitenkin Hursti vetää pidemmän korren jutellessaan pitkän aikaa Vitelin kanssa: ”Nyt kato tota vetäjää silmiin ja nyökyttele päätä kun mää tässä sulle höpötän kaikkee ja osottelen sitä ja muka tietäisin mitä toi kaveri tekee, vaikka mulla ei oo mitään harmainta aavistusta.” Kaverilla menee pupu pöksyyn, laukaus aikaisin, jonka Viteli koppaa! Hurstille peukut! Ylivoima selvitettiin mutta heti sen jälkeen kaveri 7-3 johtoon. Rötsä kaventaa 50. minuutilla, mutta kaveri alivoimalla takaisin neljän maalin johtoon. Rönkkö ja Rötsä osuu kuitenkin parin minuutin sisään ja viimeiselle femmalle lähdettiin kahdne maalin takaa-ajoasemasta. Tolppia lähemmäksi ei kuitenkaan päästy, ja SPV nakkasi viimeisen tyhjiin, loppulukemiksi 9-6.
Pelin parhaimmistoa Rötsä-Tynkkynen akseli joka viimeisteli 4 kuudesta maalista, ollen viidessä kentällä.
Sunnuntain ottelu SB Vaasaa vastaan oli odotetusti samankaltainen mitä SPV pelikin. Tiedettiin että Vaasa pyrkii pelaamaan suoraviivaisesti maalia kohti, lähinnä vastahyökkäyksistä. Puolustukseen saatiin lisää vahvuutta, kun edarin mukana ollut Mattila otti junan jalkojensa alle sunnuntaiaamuna kohti Vaasaa.
1.erä oli puolin ja toisin vähän tunnustelua, lieneekö syynä jo 13:00 alkanut peli vai mikä. KrP oli selkeästi vahvempi, mutta vastustajan maalivahti pelasi hyvän erän. Ainoa maali tehtiin Tynkkysen kentän toimesta, kun ensiksi Tynkkynen levittää hienosti laitaan Rötsälle, jonka millin tarkka passi löytää Paldaniuksen toisesta laidasta, 0-1. Ensimmäisen erän torjunnat 13-1 Näädälle kertoo oleellisen.
Toinen erä jatkuu näätäkomennossa. Mattila viä KrP:n 2-0 johtoon, mutta Vaasa tulee ylivoimalla takaisin maalin päähän. KrP siirtyy kuitenkin nopeasti 4-1 johtoon kun Roth ja Savolainen iskevät samaan vaihtoon kaksi hienoa osumaa. Peli ei kuitenkaan ollut ohi. Vaasa sai vahvan jakson 5 minuutin ajaksi, jolloin KrP:n jokainen viisikko oli ottavana osapuolena. Ensimmäisen erän kylmänä ollut Tomukorpi maalilla kuitenkin oli mies paikallaan ottaen useita huipputorjuntoja pitäen KrP:n johdossa. Vaasa onnistui kuitenkin maalinteossa kahdesti ja vasta Koiviston 5-3 maali vapautti KrP:n pelin. Mattila päivän toisellaan heti perään 6-3 ja Savolainen erän toiseksi viimeisellä sekunnilla 7-3.
Kolmannessa erässä pyrittiin itse pitämään palloa pitkillä hyökkäyksillä, olemaan kärsivällisiä ja pelaamaan järkevästi. Tuo onnistui näätälaumalta hyvin ja Vaasa ei päässyt enää niin useasti laadukkaille maalintekosektoreille. Vaasa kavensi 4-7, mutta Rothin illan toinen Siiran (0+4) upeasta syötöstä nosti KrP:n taas neljän maalin karkumatkalle. Yksi osuma nähtiin vielä Näädän toimesta kun toisessa ottelussa B-junnuissa, Tommi Turunen onnistuu naruttamaan vastustajan veskaria, pallo maaliin ja kirjahyllyyn! Syöttäjänä tähän niin ikään ensimmäisen pisteensä saanut Joonas Juupajärvi! Ottelu päättyi siis lukemiin 9-4 KrP:n voittoon.
Ottelun parhaita Siira (0+4), Mattila (2+1) sekä puolustuspäässä hienosti luutinut Koivisto (1+0)
KrP on aloittanut kautensa 1.divisioonassa 4 voitolla ja kahdella tappiolla. Seuraava ottelu pelataan Raholassa 14.11 jolloin vastaan astelee FoSu