12.04.2018
Nokian KrP jatkaa myös kaudella 2018-19 samalla valmennustiimillä, kuin vielä menossa olevalla kaudella.
Päävalmentajana jatkaa ensimmäistä kauttaan parhaillaan Näädissä toimiva Jarmo Härmä, apunaan Jaakko Inha ja Mika Myllyniemi.
Fysiikkavalmennuksessa erinomaista työtä edelliset kaksi kautta tehnyt Markku Köykkä saatiin pidettyä myös edelleen remmissä, joten lähtökohdat seuraavaa kautta kohti näyttää tältäkin osin valoisilta.
Manageri Marko Salmelan kommentit:
Halusin ehdottomasti, että saamme jatkaa kokonaan samalla valmennustiimillä kuin tällä kaudella. Tässä on erinomainen ja toimiva sekoitus kokemusta, rohkeutta, osaamista kuin pelaajalähtöistä valmentamista. Valmentajat tulevat hyvin toimeen keskenään ja se huokuu myös joukkueeseen.
Kaikenkaikkiaan tilanteemme joukkueen rakentamisessa on parempi kuin koskaan ennen ja nyt on hienoa aikaa nauttia kevään tärkeistä peleistä.