30.10.2024
Nokian KrP:n miesten kausi jatkuu seuraavaksi ulkomaanmatkalla, kun joukkue matkustaa Tshekin Mlada Boleslaviin ChampionsCupin välierien ensimmäiseen osaotteluun Boleslavin hornankattilaan, johon sunnuntain kotijoukkueen otteluennakon mukaan on vain muutamia kymmeniä lippuja jäljellä, ja jossa kotiyleisö taatusi takaa kuuman tunnelman ottelun alusta pitäen. Ottelu pelataan tulevana sunnuntaina 3.11. klo 16.30 paikallista aikaa. Ottelu on seurattavissa SalibandyTV:n välityksellä.
Näätälauma kohtaa siis välierissä Tshekkiläisen Florbol MB:n Mlada Boleslavista, joka kaatoi puolivälierissä hallitsevan Sveitsin mestari Zug Unitedin. Joukkueet ovat historian aikana kohdanneet kertaalleen, vuoden 2012 Czech Openissa, jolloin KrP oli lukemin 1-4 vahvempi, mutta paljon on tuon jälkeen vettä virrannut Siuronkoskessa. Zug Unitedin kellistämisestä huolimatta Tshekin Superliigassa Florbol MB on aloittanut kautensa hieman kaksijakoisesti, kun he ovat voittaneet 7 ottelustaan neljä, joskin kolmen päättyen näistä vain maalin erolla, joten kovin kaukana ei paikallisessa sarjassaan pisteiden valossa suurempikin potti ei ole ollut, mutta ensimmäisen 7 ottelun jälkeen joukkue löytyy viidenneltä sijalta sarjataulukossa. Puolivälierissä Zug United kaatui suoraan kahden voiton turvin, kun ensimmäisessä ottelussa Tshekkijoukkue oli vahvempi numeroin 3-1, ja toisessa ottelussa murjaisivat taululle komeat 10-4 lukemat. Kaksi voittoa Sveitsin mestarista ovat kova näyte joukkueen osaamisesta, etenkin kun huomioidaan mitä tähtiloistoa Zugin riveissa mm. Tobias Gustafssonin, Sami Johanssonin, Miko Kailialan, Robin Nilsberthin, Albin Sjögrenin ja Sveitsin maajoukkuemiesten muodossa on.
Kolme kertaa Tshekin pääsarjan voittaneessa (2018, 2021 ja 2022) joukkueessa on myös suomalaisittain mielenkiintoisia nimiä. Joukkuetta valmentaa pääsarjassa pelaajana HIFK:n, ja valmentajana ErVinkin taustoilta tuttu Joonas Naava, joka on jo muutamien vuosien ajan vaikuttanut Tshekissä. Pelaajistossa suomalaista osaamista edustavat taiturimainen puolustaja Iiro Lankinen, jolla on liigakokemusta Welhojen ja Happeen riveistä, sekä Joakim Lund joka F-liigaedustuksensa on tähän mennessä suorittanut Tiikereiden sekä ErVi:n riveissä, siirtyen kesällä Boleslaviin Sveitsin Thurgausta, jossa mies viimekaudella pelasi Valte Karvosen joukkuekaverina. Joukkueen kovin maalintekijä alkukaudella on ollut Tshekin nuorisomaajoukkueista tuttu Jakub Varecha, joka on iskenyt alkukaudella tehopisteet 9+3 seitsemään otteluun. Puolustuspäässä mielenkiintoiseksi pelaajaksi voidaan nostaa viimekaudella Classicia edustanut Adam Hemerka, joka kesällä siirtyi takaisin kotimaahansa. Kokemusta joukkueeseen tuo vuonna 1990 syntynyt maajoukkueessakin MM-kisoissa saakka marinoitunut Martin Tokos, joka on yhä edelleen vaarallinen maalintekijä, ja jolla löytyy kokemusta niin Ruotsin SSL:stä, kuin Sveitsin NLA:stakin pelaajauraltaan. Ylipäätänsä joukkueesta löytyy kahdeksan pelaajaa, jotka ovat olleet maajoukkueen mukana kahden viimeisen EFT-turnauksen aikana, ja ovat tyrkyllä MM-kilpailuihin, joten joukkueesta löytyy kansainvälistä osaamista reilusti, ja heistä Tokosin lisäksi maajoukkueessa rutkasti kokemusta on kerryttänyt maajoukkuevahti Lukas Bauer.
KrP puolestaan kaatoi puolivälierissä hallitsevan Ruotsinmestari Storvreta IBK:n, joka kaatui kotiluolassa lukemin 6-5, ja vieraissa ottelu päättyi 5-5 lukemiin, joka tarkoitti Näätien etenemistä jatkoon. Tämän jälkeen KrP on pelannut F-liigaa 9 ottelun verran, ja ainoa tappio Näädille on tullut TPS:an kurinailaista puolustusta vastaan lukemin 3-4. Sarjataulukossa Näädät ovat 3. sijalla pisteen yhden ottelun enemmän pelanneita Oilersia ja TPS:aa vastaan omaten parhaan pistekeskiarvon (2,6) , ja etenkin maalinteko ja erikoistilanteet ovat alkukaudesta olleet täyttä timanttia. Pisteiden valossa Näädiltä ykköspyssynä on ollut Juuso Ahola, joka on pistepörssin jaetulla kärkipaikalla 21 pisteen turvin (10+11). Toiseksi tehokkaimpana on tahtia iskenyt kapteeni Joona Rantala tehoin 9+9, ja ketjun kolmas lenkki Luukas Hyvärinen on onnistutut tehoin 7+5. Mikko Laakso puolestaan hätyyttelee maalipörssin kärkeä 13 maalillaa, ja syöttöjä on tämän lisäksi syntynyt kaksi. Myös Näädistä on viimeaikoina ollut vahva edustus maajoukkueen mukana, kun Turun/Rauman EFT:llä joukkueessa oli mukana joukkueesta Joona Rantala, Juuso Ahola, Mikko Laakso, Nico Jonaeson ja Luukas Hyvärinen. MM-Karkeloihin tyrkyllä olevista Näädistä mainittakoon myös Kanadaa maajoukkuetasolla edustava Valtteri Viitakoski, joka on kansainvälisissä peleissäkin meritoitunut jo useiden MM-kisojen kautta, ja ollut myös väkevässä iskussa F-liigassa. Puolivälierissä Storvretaa vastaan tehokkaimpina Näätinä huseerasivat niin ikään ykköskentällinen Luukas Hyvärinen (1+5), Joona Rantala (5+0), ja Juuso Ahola (2+3). Erityisesti myös Aapo Kilpeläinen vaikuutti esityksillään näissä karkeloissa iskien kaksi maalia vierasottelussa Uppsalassa.
ChampionsCupin välieräotteluissa lähtökohdat tulevat olemaan mielenkiintoiset. KrP on aloittanut kautensa vakuuttavasti kaikissa kilpailullisissa sarjoissaan, ja Florbol MB puolestaan oli erittäin vakuuttava ChampionsCupissa, vaikka Tshekin liigassa alkukausi on ollut tuloksellisesti kohtuullinen. Molemmista joukkueista löytyy maajoukkuekokemusta, niin miehistä kuin junioreistakin, eikä kansainväliset pelit siis kummankaan joukkueen suurelle osalle ole uusi tuttavuus. Mielenkiintoista onkin nähdä mitä tapahtuu kun askiin isketään tulivoimainen ja hyökkäyskyvykäs KrP, jonka erikoistilanneosaaminen on terävintä kärkeä, sekä fyysiseen mutta taidokkaaseen peliin kykenevä Tshekkijoukkue, jonka kokoonpano on oiva sekoitus kokemusta ja nuoruutta. Mikäli jollain tahoilla esitettiin hienoisia kysymysmerkkejä KrP:n kyvystä pelata kansainvälisin sääntötulkinnoin ja linjoin pelattavia otteluita, todisti joukkue siihen mainiosti pystyvänsä viimeistään Storvretaa vastaan, joten merkittävää etua Tshekit eivät fyysisen kyvykkyytensä kautta saa, ja toisaalta heiltä vaaditaan myös pallollisen pelin onnistumista, johon toki rahkeita varmasti joukkueessa on. Jälleen siis tutut teesit salibandyn maailmasta lienevät ratkaisevassa asemassa, eli kumpi kykenee hallitsemaan pallolla ja toisaalta kestämään vastustajan hyökkäysalueen etsikkoajat, ja kääntämään sitä kautta ottelut voitokseen, sekä hyödyntämään erikoistilanteensa paremmin.