24.09.2014

KrP:n edustus avasi salibandyliigakautensa 6 – 6 vierastasapelillä Westend Indiansia vastaan. Ensimmäisessä erässä Näätien ilme oli vielä hieman hermostunut, ja Indians pääsikin 1. erätauolle 1 – 0 johdossa. Toisessa erässä peli parani selkeästi ja neljän minuutin jälkeen Elmo Luoto toikin Näädät tasoihin uransa ensimmäisellä liigamaalillaan. Luodon lisäksi KrP:n joukkueesta ensimmäiset liigamaalinsa tekivät myös Domokos Racz sekä Tomi Kolkkanen. Toiselle erätauolle siirryttiin pirteästi pelanneen KrP:n 2 – 3 johdossa.

Kolmannessa erässä KrP pääsi jo 2 – 4 johtoon, kunnes ote alkoi siirtyä Indiansille. Viimeisellä viidellä minuutilla nähtiin jännitysnäytelmä: Ensin Indians siirtyi johtoon pelikellon näyttäessä 56:15. KrP kuitenkin kiri vielä tasoihin, kun ajassa 58:18 Johannes Jokinen tasoitti pelin Joni Henttosen syötöstä. Jatkoajalla ei maaleja nähty, joten Näätälauma lähti kotimatkalle piste mukanaan.

“Ensimmäinen erä oli hermostunutta peliä, mutta toisen erän alusta peli lähti rullaamaan paremmin. Kolmannessa erässä Indians painoi loppua kohden, mutta jaksettiin pelata pirteästi loppuun asti” kommentoi kakkosvalmentaja Jaakko Inha. “Positiivista oli se, että kaikki kolme ketjua onnistuivat maalinteossa. Paikkoja kyllä oli, ja kaksi pistettäkin olisi ollut otettavissa, mutta yhteenkin voi olla suhteellisen tyytyväinen. Täältä ei ole helppo raapia pisteitä mukaan.”

Parhaat palat ottelusta tästä koosteesta!

Lehdistötilaisuuden antiin tästä!

KrP:n seuraava ottelu on kotipeli lauantaina 27.9. NST:tä vastaan.