12.12.2011

Nokian KrP:n huikea jouluvire sai jatkoa maanantaina Espoon Oilersin kaaduttua huippuviihdyttävässä pelissä 8-7 lukemin. Ottelun vauhti ja tempo ei varmasti jättänyt ketään katsojaa kylmäksi, eikä kaukana ollut Oilersin tasoitusmaalikaan Matias Kaartisen päästyä kanttaamaan aivan liian vapaasti 5 sekuntia ennen loppua KrP:n hyökkäyspään pallon menetyksen jälkeen.

Ottelun ensimmäinen erän alku näytti suuntaa illan kamppailulle, molemmat joukkueet karvasivat aggressiivisesti vastustajan pelinrakentelua ja tilanteitakin saatiin luotua molempien joukkueiden toimesta, vaikkakin varsinkin Oilersin Oliver Wardin sihti oli pahasti hukassa. KrP:n huikeassa iskussa oleva ykkösketju värkkäsi kaksi maalia Oilersin yhtä vastaan.

Toiseen erään KrP pääsi kuin varkain jo kahden maalin karkumatkalle mutta oma pelikin sekosi hetkeksi totaalisesti. Oilers myllytti 4-4 tasoitukseensa asti mielinmäärin KrP päädyssä, jonka jälkeen KrP valmennus siirtyi onnistuneesti kahden ketjun käyttöön, joka rauhoitti sopivasti kotijoukkueen pelaamista. Tietysti kahden ketjun käytössä tuli se ikävämpi puoli, että samalla tilannekarvaus ja prässääminen vähentyi huomattavasti, kun pelaajien on ladattava akkujaankin välillä. Erän puolivälin tienoilla Oilersin saama kahden minuutin rangaistus kävi lopulta kalliiksi, sillä ensin Oilers sekoili liikaa pelaajia kentälle ja siirretyn rangaistuksen aikana kuudella neljää vastaan liigan puolustajien pistepörssin ykkönen Matti Koskela sijoitti puolesta kenttää aivan oikeaan yläpesään KrP:n 5-4 johtoon. Lisäksi vielä saman ylivoiman aikana Henri Johansson käytti patenttinsa ja kanttasi KrP:n kahden maalin taukojohtoon.

Kolmannen erän alussa KrP meni todella komealla kulmakuviolla jo 7-4 johtoon Janne Salosen päästyä sutimaan illan toisensa takatolpilta Koskelan poikittaissyötöstä. Tämän jälkeen KrP alkoi selvästi varmistelemaan liikaa johtoaan, joka urheilussa ja varsinkin salibandyssa tarkoittaa aina vastustajan etsikkoaikaa. Oilers pääsikin halvalla tavalla peliin takaisin mukaan ja varsinkin 7-5 maali oli sellainen, jollaista ei saisi tulla edes pikkupoikien peleissä. Koko KrP viisikko lähti vaihtoon Oilersin saatua kulmavaparin KrP päädyssä. Oilersin uusi viisikko olikin lopulta kentällä ennen KrP viisikkoa ja vaarallinen läpi illan ollut Wardi pääsi keskeltä ampumaan täysin vapaasti maalin. Pallokontrolli pysyi jatkossakin pitkälti Oilersilla, vaikkakin KrP:n ykkösviisikkokin sai muutaman vaarallisen paikan rakennettua toiseen päähän. Ajassa 55.48 tuli vihdoin hiukan helpottava 8-6 maali Benjamin Reusserin ammuttua kaukaa ranteella verkot tötterölle. Hetken näyttikin sille, että KrP on vihdoin oppinut voittamaan ilman loppupaniikkia, mutta runsas minuutti ennen loppua pallo kimposi oman pelaajan jalasta Matti Tuomirannan taakse ja jälleen eroa enää yksi maali. Viimeinen minuutti olikin täynnä tilanteita, muutama läheltä piti tilanne Oilersilla, Osmo Reentilän yritys tyhjään Oilers maaliin, KrP:n vapaalyönti 10 sekuntia ennen pelin loppua sekä kuin piste viihdyttävän pelin päälle Kaartisen huippupaikka vielä 5 sekuntia ennen loppua.

Oilers näytti olevansa huippujoukkue etenkin hyökkäyssuuntaan ja täynnä vaarallisia rightin puolen maalinsylkijöitä. Mikäli he saavat pidettyä nykyisen nuoren rinkinsä kasassa, ei heille voi povata mitään muuta kuin menestystä tulevaisuuteen ja miksei jo tällekin kaudelle, olihan Oilers viime kaudellakin pronssilla kaadettuaan Classicin pronssiottelussa.

Viime aikoina jo lähes kyllästymiseen asti kehuttu Nokian KrP:n ykkösviisikko jatkoi tänään siitä mihin on viime otteluissa jäänyt. Tälläkertaa vastuskin oli toista luokkaa kuin muutamassa edellisessä pelissä, mutta Oilers peli osoitti varmasti että ykköskentän nykyvire ei ole pelkästään tulikuuman Henri Johanssonin ansioita. Kehutaan tälläkertaa jokainen muukin oikein erikseen. Matti Koskela on löytänyt peliinsä juniorivuosiltaan tutun itseluottamuksen ja monipuolisen syöttövalikoiman, tukee nykyään hyökkäyksiä aivan erilailla myös liikkumalla. Janne Salonen hoitaa omassa päässä kulmatilanteita uskomattomalla prosentilla omalle joukkueelle ja antaa Koskelalle sen sekunnin sadasosan lisää aikaa osallistua hyökkäyspeliin, on myös kohta tuplannut aiemman piste-ennätyksensä liigassa. Ketjun sentteri ja voitaisiin sanoa "aivot" , Benjamin Reusser on täysin epätyypillinen Sveitsiläinen, pelaa rauhallisesti, kontrolloi peliä ja omaa myös hyvän rannelaukauksen. Oikean laidan pikakiitäjä A-juniori-ikäinen Visa Rikala tuo ketjuun liikettä, jolla luo muulle ketjulle tilaa, vaikka tuhlailee paikkoja vieläkin liikaa, niin on kuin varkain noussut KrP:n syöttöpörssin kolmannelle sijalle 11 syöttöpisteellä, tänäänkin todella juonikas syöttö seläntakaa Koskelan 3-1 maaliin.

KrP:n pelit jatkuvat lauantaina Seinäjoella, jossa kohdataan viimeisessä pelissä ennen joulua sarjakärki SPV. Syksyllä SPV haki niukan voiton kolmannen erän nousullaan Raholasta, joten KrP:llä on paikka kuitata tuo tappio, vaikka onkin ottelussa altavastaaja. KrP saa peliin hiukan helpotusta Sami Nymanin palatessa honeymooniltaan sekä toivottavasti Markus Vuorinen saisi peliluvan jo lauantaille kansainvälisestä liitosta, Vuorisen alkukauden seuran Tanskalaisen Vallensbakin viivyttäessä siirron hyväksymistä.