08.09.2013

KrP:n A junioreiden kilpakausi käynnistyi Suomen Cupin 1. kierroksen peleillä sunnuntaina 8.9.2013 Raholassa. Takana oli kymmenkunta harjoituspeliä erilaisilla rostereilla ja eritasoisia vastustajia vastaan. Kokoonpanoja oli testattu ja kovuutta haettu muun muassa Turussa, Seinäjoella, Keravalla ja Tampereella.

Ensimmäiseen peliin pikku-näätiä vastaan asettui Härmä Hämeenlinnasta. Pelin alku oli varsinaista mailojen puristamista, mutta 10 minuutin kohdalla ensin Aku Petälän rystyratkaisu ja kohta sen jälkeen Akun viimeistelemä rankkari vapauttivat joukkueen. Tästä 2-0 tilanteesta alkoi KrP:n ylivoimajakso Härmän kuluttaessa jäähypenkkiä 5+2+2 minuutin rangaistuksin. Peli oli käytännössä nopeasti pelattu. Ylivoimalla maalasivat Jare Koskela kahdesti ja Aku vielä kerran, tilanne 5-0. Härmä tyytyi avaamaan peliään pitkillä kaaripalloilla ja KrP:n peli vapautui.

Mutta vapautuminen ja selvä johto toivat hyvän olon tunteen. Pallon sekä pelaajien liike hidastui. Toisen erän loppupuolella KrP:n virheet kostautuivat ja Härmä päästettiin hetkeksi peliin mukaan. Ensin puolustusvirheestä maalitilin avaus Härmälle ja sen jälkeen jäähy KrP:lle. Kolmas erä alkoi Härmän kaventamalla tilanteeksi 5-2. Pelin luonteesta kertoo, että tämä oli ottelun ensimmäinen ns. normaali pelitilannemaali. Kavennuksen jälkeen KrP sai vielä kaksiminuuttisen ja Härmä pyrki tosissaan tekemään ottelusta pelin. Henri Mattilan komea maalia ja Akun Petälän neljäs osuma osoittivat kuitenkin joukkueiden tasoeron. Lopputulos 7-3 kotijoukkueelle. Useat KrP:n pelaajat eivät kuitenkaan valitettavasti missään vaiheessa päässeet omalle suoritustasolleen tässä hidastempoisessa aamupelissä.

Toiseen peliin vastustajaksi saatiin SW Sastamalasta. Pelin alkuun nähtiin Henri Mattilan komea yksilösuoritus ja tahtomaali. Erää väännettiin tasaisesti aina sen loppupuolelle, jolloin SW sai jäähyn. Mutta kuinka KrP ylivoiman hyödynsi? SW iski kaksi alivoimamaalia KrP:n löysäilyn tuloksena ja vei avauserän lopulta 2-1. Kun onnistuu, niin innostuu ja kun innostuu, niin onnistuu.

SW innostui ja onnistui. KrP pyrki vastaamaan tähän tiivistämällä ryhmitystään toiseen erään kahteen kentälliseen, mutta se ei näkynyt pelin parantumisena. SW iski kaksi maalia ja KrP:n ainoa tilastomerkintä oli yksi 2 min jäähy. Kun tempoltaan jo hyvätasoiseksi noussut tasainen kolmas eräkään ei tuonut tuloksena kuin jäähyt molemmille joukkueille, vei SW ottelun tuloksella 4-1 ja varmisti paikkansa cupin jatkossa. KrP:n peli ei ollut erityisen rohkeaa. Peliä pelattiin pääosin omalla kenttäpuoliskolla tai keskialueella, mutta fyysisesti vahvempaa Woimaa ei uskallettu tosissaan haastaa. Pojat olivat poikia.. ja miehet miehiä!

Kolmas peli pelattiin Riihimäen RSS Panthersia vastaan niin, että KrP:llä oli pakkovoittotilanne ja Panthersille riittäisi tasapelikin jatkopaikan varmistamiseen. Ensimmäinen erä tahkottiin tasaisesti, maali ja jäähy molemmille. Sama jatkui toisessa erässä: ensin jäähyt molemmille ja sen jälkeen 10 peliminuutin kohdalla molemmille maalit. Tilanne 2-2. Mutta sitten alkoi tapahtua. Toisen erän viimeisillä sekunneilla Panthers sai harmittavan maalin ja sama toistui kolmannen erän vanhetessa vain 25 sekuntia. Aikalisä KrP:lle ja muutoksia oli saatava aikaiseksi. Niitä tulikin roppakaupalla. Panthers iski kolme maalia kuuteen minuuttiin ja KrP otti kaksi turhaa jäähyä. KrP väsyi ja erityisesti joukkueen avainpelaajien liike loppui ja virheitä syntyi. Kuin pisteenä ii:n päälle vielä oma maali ja peli oli ratkennut. Lopputulos lopulta 3-10 riihimäkeläisille.

Suomen Cup jäi tällä kertaa lyhyeksi harjoitusturnaukseksi. SSBL:n sarjan alkuun on aikaa viisi viikkoa. Tuona aikana on pikku-näädän löydettävä leijonan rohkeus!