07.11.2012

Nokian KrP hävisi kaksi viikkoa sitten, perjantaina 26.10. SPV:lle kotonaan rumasti 4-12, tämän jälkeen alkoi maajoukkuetauko. Suomen joukkueessa esiintyi KrP:lta Henri Johansson, Sveitsiltä Benjamin Reusser. Nyt tauko on taukoiltu ja sarja jatkuu jälleen. Perjantaina 9.11. sarjassa kymmenentenä oleva Nokian KrP saa vierakseen heti seuraavanna sarjassa tulevan Lappeenrannan NST:n, joka pelannut KrP:n tavoin kahdeksan ottelua ja saalistanut KrP:ta pisteen vähemmän.

NST:n ennustettiinkin taistelevan KrP:n kanssa samoista sijoituksista, paikasta pudotuspeleihin. Sarjasijoituksesta ja materiaalista huolimatta NST:tä ei kannata todellakaan väheksyä, sillä joukkue ei ole kokenut vielä ainuttakaan murskatappiota, vaan pelkästään tiukkoja pelejä. NST:n kausi alkoi tasapelillä Josban kanssa, jota seurasi kahden maalin tappio Erälle. Seuraavaksi NST hävisi vain maalilla TPS:lle ja otti ensimmäisen voittonsa Kooveesta kahden maalin erolla. Ilvekselle NST hävisi jatkoajalla, kovalle SSV:lle kahdella maalilla. Vähämaalisessa pelissä NST häviis maalilla Loviisalle ja viimeisimmässä pelissä voitti Happeen kahdella maalilla, tappio oli Happeen koko kauden ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa. Hyökkääjä Jouko Sumen on NST:n alkukauden tehopelaaja, 11 tehopisteellä. Janne Louhelainen on pelannut vasta viisi peliä, mutta kasassa on jo 10 tehopistettä. Maalilla NST:llä on lähinnä pelannut Jarkko Monthan joka on istunut penkillä vain kahden erän verran. Monthan aloittanee taas perjantaina.

Nokian KrP ei ole päässyt tauolla reenaamaan ihan normaaleilla ketjuilla, sillä pari avainpelaajaa olivat maajoukkueen edustustehtävissä. Lisäksi nokialaisten kärkipuolustajiin lukeutuva Janne Salonen on poissa pelikentiltä loukkaantumisen vuoksi, mutta Tomi Rissanen on päässyt reenaamaan jo kunnolla. Peli on NST:lle, mutta myös totta kai KrP:lle tärkeä, sillä pudotuspeliviivaan on matkaa kaksi pistettä, eikä muille ole yhtään varaa antaa eteen. KrP:llä on tasokas materiaali, joka ei ole vielä oikein missään pelissä päässyt näyttäämään laajuuttaan, sillä toisissa peleissä kun alaketjujen pelaajat ovat olleet vireessä, ei apuja ole tullut kärkipelaajilta. Toisaalta viime peleissä joukkueen tärkeimmät pelaajat ovat vastanneet kaikista maaleista, mutta muilla ollut huonompia päiviä.

Seuraa heitä perjantain ottelussa:

Michael Fager, KrP

– Kokenut puolustaja on vähitellyt päässyt hyvin sisään joukkueeseen. Voi yllättää hyökkäyspään taidoillaan.

Johannes Jokinen, KrP

– Pyöritteli A-junioreiden sarjassa vastustajia aivan miten tahtoi, nyt edessä taas aikuisten pelejä. Pystyy hassuttelemaan myös kokeneempia vastustajia.

Benjamin Reusser, KrP

– Taitava hyökkääjä oli mukana Sveitsin maajoukkueessa.

Jouko Sumen, NST

– Joukkueen tärkeimpiä pelaajia, hyvää kautta pelaa.

Tuomas Arponen, NST

– Joukkueensa kapteeni. Ei aina loista tehopisteissä, tekee muuten tärkeää työtä joukkueensa eteen.

Nokian KrP – Lappeenrannan NST, perjantaina 9.11. Tampereen Rahola Areenalla. Ottelu alkaa kello 18:30.