29.03.2009

Ottelun alku näytti pahalta, Indians tuli päälle höyryjunan lailla "kaikki tai ei mitään" periaatteella. Peliä ei saatu kunnolla auki ja maalipaikkoja ei KrP:llä ollut ensi erään juuri ollenkaan.

Toiseen erään kotijoukkueen hurmoksen laannuttua peli tasaantui selvästi ja vähitellen KrP pääsi jauhamaan Indians-sarjassa tuttua pallollista peliä. Heikki Rantalan iskemä yksilösuoritus muutaman hyvän syötön päätteeksi oli käännekohta pelille. KrP oli tästä eteenpäin pelin herra Indianssin ollessa lähinnä vastaanottavana osapuolena.

Lopullinen niitti pelille oli Jan Lehmussolan iskemä 5-2 maali kolmannen erän alkuun kauniin syöttelyn päätteeksi, jolla purettiin Indianssin mieskarvaus. Tästä KrP:n peli vapautui silminnähden ja tuntui ensimmäisiä kertoja kauden aikana, että pelaajatkin nauttivat pelaamisestaan. Muutaman hienon maalin jälkeen KrP valmennus antoi vastuuta koko rosterilleen, jolloin muunmuassa Simo Jarva pääsi maalille loppuhetkiksi mahdollisesti uransa viimeisen TOSI pelin kunniaksi.

Kaikkiaan vaikeasta ja raskaasta kaudesta saatiin voiton myötä suht hyvä maku suuhun. Indians sarjassa ei loppujen lopuksi suurta hätää KrP:llä ollut vaikka ajoittain Indians hyvän vastuksen tarjosikin. KrP:n liigakokemus ja kokemus edellisvuoden liigakarsinnoista oli varmasti yksi sarjan avainasioista.

Ensi vuoden joukkueen hiominen alkaa nyt heti kun sarjataso saatiin selville. Se on kuitenkin selvää että jonkin verran tulee muutoksia joukkueeseen. Näistä ja muutenkin ensi kauden kuvioista tiedotetaan heti kun on jotain tiedotettavaa.