27.11.2013

KrP II:n uskomaton sankaritarina Unelmat on tehty saavutettaviksi. Sankarit on luotu legendoiksi. Tarinat ovat tehty kerrottaviksi. Tässä teille KrP II:n tositapahtumiin perustuva tapahtumakuvaus viikonlopulta. Sattuneista syistä KrP:n joukkue saapui vaiherikkaan viikonlopun jäljiltä sunnuntain RoPo matsiin viime tingassa. Vastustaja oli jo ylväissä punaisissa paidoissa juonimassa kuvioitaan alkulämmittelyn jäljiltä hiestä kimallellen, kun nokialaistiimi vasta saapui paikalle. RoPon valmentaja jakoi ohjeita. Meidän valmentaja kävi tokaisemassa vammalalaisille pelin olevan heille helppo. Kiehtovaa psyykkausta. Asetelmat puhuivat RoPo:n puolesta. KrP -pelaajilla oli kasvoillaan omituinen hymy. Joukkueellinen toopeja astui kentälle heti, kun Lehtosejjuholle oli saatu puettua kamat päälle. Mystisesti tuo mies saapui Ylöjärvelle tyylikkäästi nahkarotsiin somistautuneena vain sisäpelikengät kainalossaan. Mitä lienee miehen päässä liikkunut. Kun Juho saatiin puettua, peli oli valmis alkamaan. Vielä pelin kynnyksellä maalivahti Emilia Alander jännitti penkillä kannattaisiko hänen ryhtyä torjujaksi ollenkaan. Kokenuttakin voi jännittää. Mies näytti kuitenkin esimerkkiä ottamalla sitä paljon perään kuulutettua vastuuta. Ja hyvinhän se meni. Ihmiskunnan historia on siitä kiehtova, että ikinä ei tiedä kuka asettaa päälleen sankarin viitan, kuka nousee sorrosta, kuka nostaa leukansa ylös, ottaa vastuun ja johdattaa laumaa kohti jotain suurempaa, kohti tähtien loistetta, kohti saavuttamatonta, tuntematonta ja aina niin tavoiteltua määränpäätä, voittoa. Tilaisuus tekee mestarin. Koiraa ei ole karvoihin katsominen. Kissaa ei saa sanoa. David oli tavallisen näköinen ja pienikokoinen mies. Älykkyydellään hän kuitenkin kukisti Goljatin. Niimpä tuo mestarillinen mies, Juho, Juho ”hyttien sankari” Lehtonen (1+0) sytytti kipinän KrP-tiimiin, kun pelikello näytti vain 1.24. Tämä on mahdollista, totesi myös tarkka-ampuja Simo Häyhä aikoinaan talvisodassa. Juhon hymy oli leveä. Se tarttui. Koko joukkue hymyili typerän näköisinä. Perttu Mäkelä (1+0) pamautti Ossin syötöstä jo 2-0. Tuomas Nieminen (1+0) ajassa 10.41 3-0 kauniilla näkemyksellään vastustajan ahterin kautta. Unbelieveble. Alan olla hurmostilassa. Toinen erä oli hankalampi. KrP ei saanut maaliakaan, mutta Ropo teki kaksi mennen tässä vaiheessa 4-3 johtoon. Takaiskun toi Tuomaksen loukkaantuminen. Tuomaksen valmistautuminen ei ollutkaan samalla tasolla kuin muun joukkueen. Tilanne oli epätoivoinen. Mutta niin se näytti epätoivoiselta myös Leningradilaisten silmin vuonna 1941 Hitlerin joukkojen piirittäessä kaupunkia. 900 päivää kestäneen piirityksen aikana asukkaat joutuivat syömään kaikki kaupungin kulkukoirat ja kissat unohtamatta variksia. Jopa tapettien liisteriä mutustettiin pahimpaan nälkään. Kaupunkia ei kuitenkaan voitettu. Ei voitettu Nokian KrP Kaksi joukkuettakaan. Äärimmäisessä viisaudessaan joukkue teki Jose Mourinhon johdolla taktisen vaihdoksen. Kakkoskentän varahyökkääjä Late otti Tuomaksen paikan vasemmasta laidasta. Pakisto jäi kolmen miehen vahvuiseksi. Mutta niin oli Suomen miehistö jatkosodan lopulla Neuvostoliiton suurhyökkäyksen aikaankin suuresti alivoimainen, mutta niin vain kestettiin. Hatunnosto Olli ”Pusa” Pusalle, joka esiintyi pirteästi koko ottelun, Jaakko See Vallille sekä Juholle kolmannen erän kiivaasta taistelusta puolustusrintamalla. Hiatala ehti olla hyökkääjänä 27 sekuntia, kyllä, kaksikymmentäseitsemän sekuntia kolmannen erän alusta, kun pussi heilahti. Peli tasan. Jokaisen tiimiläisen, jokaisen tiimiläisen perheenjäsenten, ystävien ja päiväätuttujen ollessa sankareita tuona loisteliaana sunnuntaina, nostaisin muiden yläpuolelle kuitenkin Markus Lätin (2+3). Tuo mies ei lempinimeä tarvitse. Hän on: Markus Lätti. Ei Lempäälän jätti, vaan Lempäälän Lätti. No, tulihan se sieltä. Markus syötti tasoitusmaalissa jo pelin kolmannen syöttöpisteensä. RoPo pölläytti kuitenkin uudelleen johtoon. Mutta hei, Once you have started, you can´t stop. Where is a perfect couple, there is love. Lempäälän pälvi osui satakolmetoista pomppua ennen Markuksen kosketusta ottaneeseen palloon ja huitaisi tasoituksen Hietalan kerätessä syöttöpisteen. Nyt minä sen paljastan, tämä tarina saa onnellisen lopun. Batman ja Robin tekivät sen vielä kerran. Hietala syötti Lätille. Lätin muistoihin palasivat kesäillan lempeät tuulet ja mummun paistamat pehmeät pullat. Hänen mielensä oli rauhallinen. Uskomattomalla rauhallisuudella Markus siirsi rystylle, jolloin hän muisti: ”mumminikin laittoi aina pullat uuniin”, ja niin Markus siirsi pallon vastustajan maalin sisäpuolelle. Veni, Vidi, Vici. THE END Tälviissii KrP palasi voittokantaan. Edellisturnauksessa joukkue nousi loistavasti tasoihin viime hetkellä DTT:tä vastaan. Classicille koettiin kuitenkin karvas tappio, kun johtoasema menetettiin. Mutta nyt ihanan auvoinen tunnelma on palannut joukkueeseen. – Late