28.02.2017

KrP II tarrautui tukevasti keskikastiin

 

Ikaalisten liikuntahallilta haetut kaksi voittoa tukevoittivat KrP II:n sarjapaikkaa 4-divisioonassa. Eroa ensimmäiseen tippujaan on nyt 7 pistettä. Pelejä on jäljellä neljä. Sikarin voi jo melkein sytyttää – ainakin käydä ostamassa jo valmiiksi povitaskuun. KrP II:n meno on kaikin puolin nousujohteista (sänkypotilaaksi ajautunutta valmentajaa lukuun ottamatta). Ensinnäkin pisteitä ropisee mukavasti pallokassiin. Positiivista tilannetta kuvaa hyvin se, että kaksi joukkueen jäsentä oli viikonlopun peleistä poissa abiristeilyn vuoksi. Ehei, ei valvojana vaan aivan aitona n. 18-vuotiaana abiristeilijänä. Joukkue on saanut nuorta voimaa riveihinsä. Heidän lisäkseen junioriyhteistyö on viimeinkin tuottanut hedelmää ja KrP:n junioriorganisaatiosta on nostettu 4-divisioonan edustusjoukkueeseen muutama timantti hiottavaksi. Ikaalisissa tätä osastoa edustivat Edwin ja Ramses. Lisäksi KrP II aloitti livelähetykset ja kuulemien mukaan Ikaalisten pelejä seurasi livenä ainakin yksi katsoja, nimittäin joukkueen valmentaja Jouni Yli-Korpela.  Tuo suurten intohimojen mies näet lähti eräistä harjoituksista mahtipontisesti paareilla. Häntä varten avattiin kokonainen hallin seinä, jotta mies saatiin ulos. Valmentajamme vetää leveellä.

 

Lauantain pelipäivä meni sen verran hienosti, että Tampereen illassa kuului huutoja ”kolmoseen!” kolmoseen!”. Hurmos oli käsin kosketeltavaa, kun voitto HIP:stä varmistui vihellyksen jälkeen. HIP-peliä ennen pelattiin kuitenkin eri hassu ottelu Sc Weikkoja vastaan. KrP:n nousujohteinen maine ei ilmeisesti ollut kantautunut Ikaalisiin asti, sillä katsomo tyhjentyi juuri ennen otteluamme. Tähtäimessä oli saada nuorelle (ainakin maalivahti-iässä laskettuna) maalivahdillemme Ilmari Hietalalle ensimmäinen voitto 4-divisioonassa. Aloitimme tämän projektin hienosti. 0-3 takkiin kuudessa minuutissa. Onneksi tässä ottelussa ei vielä livelähetystä ollut, sillä valmentaja olisi saattanut tarvita toisen paarikyydin. Hän tuskin olisi pitänyt näkemästään. No eihän siinä muuta tarvittu kuin oma peli käyntiin sekä Pekka (3+0), joka aloitti KrP:n kirin ajassa 10.01. Tai tarvittiin siihen myös Mikko ”KrP:n Datsjuk” Kinnunen (itsensä lanseeraama lempinimi), joka takoi komeat tehot 2+2 ja jäähyään lukuun ottamatta pelasi loistavan pelin.

 

Toisen erän jälkeen peli oli saatu jo tilanteeseen 5-4. Toisen erän alussa 30-vuotias Perttu Mäkelä (1+4) käynnisti ilotulituksen, jossa viidessä minuutissa tehtiin neljä maalia. Naulan arkkuun löi upealla nousullaan Juho Lehtonen (1+0), joka pamautti pelin 9-5:een. Tässä vaiheessa maalin suulla pelannut Ilmari alkoi jo tuntea voiton kosketuksen hansikkaissaan. Ilmarin iloksi KrP lopetti pelaamisen ja typerät virheet, oman pään kikkailu ja löysä pelaaminen antoivat vastustajalle vielä kolme lisämaalia. Onneksi Edwin Pasto (2+0) osui viimein lukuisista paikoistaan lopussa kahdesti syöttökoneeksi viime aikoina innostautuneen Jani Vileniuksen (0+3) syötöistä ja lopputulokseksi saatiin komeat lukemat 11-8.

 

Tähän mennessä (ilmeisesti kasvatusmielessä) huomattavasti kokemattomampi maalivahti Ilmari oli laitettu pelaamaan jokaisen turnauksen vaikeampi ottelu. Tällä kertaa joukkueen taktiikka, jossa kokeneempi (Ilveksen edustuksessa asti puuhastellut) maalivahti Ville Niemi pelasi ennakkoon hankalamman pelin, osoittautui sopivaksi valinnaksi. Ilmari pelasi viime kaudella 5-divisoonassa ensimmäisen kautensa 15 vuoteen vieden joukkueen vähäisestä kokemuksestaan huolimatta upeasti 5-divisioonan jatkokarsintapeleihin, jonka jälkeen lähti viettämään ansaittua bonusmatkaansa Uruguayhin. Maalivahtitilanteemme onkin mitä mainioin ja muistuttaa Nashville Predatorsin tilannetta. Rosterista löytyy kokenut Pekka Rinne ja alati kehittyvä Juuse Saros. Itse asiassa tilanteemme on Predatorsiakin parempi. Vai löytyykö Nashvillestä kolmosmaalivahti (Emil Alander), joka viilettää kenttäpelaajanakin kuin kotonaan?

 

HIP-peli herätti keskustelua ennen ottelua, sillä joukkueiden välillä oli käyty pienimuotoista sanaharkkaa pitkin kautta. Ensimmäinen erä olikin kuuma ja Krp-leiristäkin kuului sopimatonta huutelua myös allekirjoittaneen häpeäksi. Hyvää ystäväämme Teemu Juholaa syytettiin hyppelystä, johon Juhola vastasi ”minä vain väistin (komealla loikalla)!”. Se oli loistava vastaus. Ei siihen ole enää mitään sanomista. Itse asiassa peli oli lopulta varsin rehtiä kamppailua ja todellinen jännitystrilleri! KrP aloitti tehokkaasti. Kymmenessä minuutissa mentiin 3-0 johtoon 30-vuotiaan Perttu Mäkelän (1+0), Pekka Antinmaan (3+0) ja Edwin Paston (1+0) maaleilla. HitItPussy sai maalihanat auki vasta toisessa erässä. HIP jytisi komeasti päälle aiheuttaen pienikokoisessa kaukalossa hankaluuksia KrP-pelaajille, jotka sortuivat virheisiin. Loistavat laukaukset yllättivät hienosti pelanneen Ville Niemen kolmesti toisen erän aikana. Erän jälkeen tilanne oli 4-3 KrP:lle.

 

Kolmannen erän toisella minuutilla HIP tasoitti pelin 4-4:ään. Näin päätöserästä muodostui ankara taistelu sarjataulukossa vierekkäin porskuttavien joukkueiden välille. Jouni Yli-Korpela seurasi tilannetta jännittyneenä kotisohvalta. Kyllä! Joukkueen edellä mainittu maalivahti, livelähetyksistä vastaava äänimies Ilmari Hietala kuvasi puhelimellaan liikuntahallin puolapuiden päällä istuen pelin suorana Facebook-livelähetyksenä salibandymaailman iloksi kotivastaanottimiin. Jounilla oli kissanpäivät. Sohvalta nousematta hän saattoi seurata rakastamansa seuran äärimmäisen jännittävää ottelua keskeyttäen pelin katsomisen vain kommentoidakseen lähetykseen ohjeita joukkueelle ”porrastakaa hyökkäystä!” tai ”tiivis puolustus!” sekä huutaakseen kotona ”lisää sipsiä!”.

 

Pekka Antinmaa. Upea Pekka Antinmaa. Nopea Pekka Antinmaa. Taitava, sähäkkä, älykäs, salamoiva, periksi antamaton, sisukas, helmeilevä, viipyilevä, tanniininen, savuinen ja ennen kaikkea roteva Pekka Antinmaa. Tuo mies, tuo joukkueemme tehomies, sähkömies, rakennusmies, putkimies, talonmies suuri mahtava erikoismies ratkaisi ottelun läpiajosta viimeistellen hattutempun ajassa 43.04. Penkki tuulettaa! Joukkue tuulettaa! Halli tuulettaa! Pekka Antinmaa tuulettaa! ”Kolmoseen!” ”Kolmoseen!” ”Kolmoseen!”.

 

  • Late

 

Viikonlopun Pekat ja vyölaukut

3 Pekkaa           Pekka (hattutemppu molempiin peleihin!)

2 Pekkaa           30-vuotias Perttu (syntymäpäiväsankari juhli merkkipaalua tehoilla 2+4, mahtava pelimies)

1 Pekka             Mikko Kinnunen (2+5, ok pelimies)

 

3 Jounin vyölaukkua                 pieni parketti (parketilla pelattujen turnausten jälkeen kuuluu aina haukkua omille ja toisten joukkueiden pelikavereille pientä parkettikenttää, mutta totta puhuakseni olemme saaneet parketilta tänä vuonna puolet keräämistämme pisteistä)

2 Jounin vyölaukkua                 hallin ruskeat wc-pöntön istuimet

1 Jounin vyölaukku                    livelähetys puuttui ensimmäisestä pelistä

 

Joukkueen pistepörssi 14 pelin jälkeen

  1. #29 Kinnunen Mikko 6+13 = 19
  2. #17 Mäkelä Perttu 7+6 = 13
  3. #11 Antinmaa Pekka 10+2 = 12
  4. #15 Vilenius Jani 2+8 = 10
  5. #23 Valli Jaakko 3+6 = 9
  6. #18 Mäkinen Ossi 6+2 = 8
  7. #22 Töyrylä Tuomas 6+1 = 7
  8. #33 Lätti Markus 4+3 = 7
  9. #20 Lehtonen Juho 2+4 = 6
  10. #32 Väinölä Juho 3+2 = 5
  11. #31 Pasto Edwin 3+0 = 3
  12. #19 Alander Emil 2+1 = 3
  13. #30 Kuusirinne Jussi 2+1 = 3
  14. #35 Järvinen Jarkko 1+2 = 3
  15. #14 Pusa Olli 1+1 = 2
  16. #25 Hietala Lauri 1+1 = 2
  17. #1 Niemi Ville (MV) 0+1 = 1
  18. #10 Yli-korpela Jouni 0+1 = 1
  19. #26 Heinola Tatu 0+1 = 1
  20. #3 Hietala Ilmari (MV)
  21. #26 Paavonen Ramses