03.05.2015

Joukkueen kauden 49. peli – Särkänniemen salibandy cup:n E1 haastajasarjan pronssipeli – päätti kautemme hienosti mitalitunnelmiin. Kaikki pelaajat saivat ansaitusti pronssimitalin kaulaansa.

Turnauksessa joukkueen 17 kenttäpelaajasta 13 onnistui maalin teossa tai maaliin johtaneessa syötössä. Yhteensä joukkue teki 21 maalia, joista 19 tehtiin syötöstä. Onnistujia olivat kaikki.

Pronssiottelussa taistelimme Koovee 03 punaisia vastaan heidän kotiareenallaan. Ensimmäisen erän alkua hallitsimme hienoisesti ja puolivälissä aloitti kapteenimme Riku maalinteon. Erä kuitenkin hajosi mm. "pieniin" loukkaantumisiin. Pahimmillaan kolme pelaajaa oli yhtä aikaa paikattavana. Koovee pääsi mukaan ja meni 2-1 johtoon ennen erän loppua.

Erätauolla kerrattiin tapahtumat, rauhoitettiin pelaajat, laitettiin kentälliset kuntoon, kerrattiin peruspeli ja valettiin uskoa sekä voitontahtoa. Tahdon voimaa – tahdon voittaa tuotti tulosta. Toisen erän puolivälissä tilanne oli 2-6. Koovee yritti vielä nousta, pelasi kuudellakin ja vain loppusummeri pelasti kahdeksannelta maaliltamme. Lopputulos 5-7 ja voitontanssi alkoi. E1 haastajasarjan pronssi oli meidän.

Turnauksessa hävisimme alkusarjassa kultamitalistille PSS04 mustille ja välierässä hopeamitalistille USB Hurrikaanit Black:lle.

Tästä on hyvä lähteä kohti seuraavaa kautta sekä SSBL haastajasarjaa.

Tahdon voimaa – tahdon voittaa