01.12.2013

Lauantaina 30.11. Raholassa pelattiin jälleen 00-eliittisarjaa, ja turnausisäntä eli KrP nappasi molemmista otteluistaan vakuuttavat voitot, täydet neljä pistettä ja sarjan kärkipaikan. Melkoisen vakuuttava maaliero 33-7 kertoo selkeästi missä mennään, vaikka vielä on kohtaamatta Sisä-Suomen (lue Tampereen seudun) joukkueet eli sarjassa seuraavilla sijoilla olevat Koovee Mustat, Classic ja Ilves. Pelit jatkuu 8.12 Tenniskeskuksella, jolloin päästään näkemään paikalliskamppailu Classicia vastaan. SalBa-otteluun smurffiryhmä sinisissään lähti määrätietoisesti metsästämään pisteitä. Aamuottelun tahmeus näkyi otteissa ensimmäisen erän alussa, mutta peli pyöri vastustajan päädyssä eikä meidän kenttäpuoliskolle yli keskiviivan tultu montaakaan kertaa. Jere rikkoi kuparisen tarkalla vedolla kun pelikello näytti 6:15. Peli ei oikein vieläkään kulkenut normitahtiin, ja kaveri pääsi tasoittamaan kahdentoista minuutin paikkeilla. Siitä taisi KrP:n diesel hyrähtää kunnolla käyntiin, kun Tuomas teki upean nousun pakin tontiltaan ja paukautti Jeren syötön verkkoon. Tauolle siis lukemissa 1 – 2. Toisessa erässä paineen luominen kaverin maalille jatkui ja omaa päätä puolustettiin tiiviisti. Myös Riku hoiti oman tonttinsa maalilla mallikkaasti. Erää kului kuitenkin yli puolen välin kunnes nähtiin hieno kuvio ja tyylimaali parivaljakolta Sami-Jere. Vielä erän lopulla Lare onnistui toimittamaan pingpongia pomppineen pallon kaverin hyvin pelanneen maalivahdin selän taa, ja erä meille 0-2. Lukemista 1 -4 lähdettiin siis kolmanteen erään, Allu maalille ja töitä oli edessä vielä vartti. Seuraavasta osumasta vastasi Jere, 1 – 5. Pallo liikkui jo hyvään tahtiin. Ajassa 7:26 vastustaja otti aikalisän ja jatkoi erää uudella innolla mutta eipä auttanut: taas sama mies asialla! Jere teki jälleen maalin ajassa 8:45. Peli kulki jo hienosti ja seuraava onnistuja oli Elias, 1 – 7. Omassakin päässä välillä tapahtui, mutta ei maalia. Viimeisen niitin otteluun hoiti jälleen Jere, kun teki 7 sekuntia ennen loppuvihellystä ottelun viidennen osumansa. Loppulukema 1 – 8 ja kaksi pistettä. Päivän toinen ottelu pelattiin vasta viideltä iltapäivällä, vastassa FBT Karhut Porista. Otteluun saatiin yllättävä alku, kun ekassa vaihdossa kaverin kaukaa lähettämä roikkopallo tipahti maaliin Rikun selän taa. Oho. Vaan eipä mitään, Miko kuittasi välittömästi tasoihin. Sitten kaveri otti rangaistuksen ja päästiin ylivoimalle. Mylly jauhoi hetken ja kas, taas onnistui Miko kun pelasi tilanteen loppuun asti ja ripari meni perille, 2 – 1. Vielä seuraavakin osuma meni Mikon piikkiin, 3 – 1. KrP pelasi omilla vahvuuksillaan eli vauhdilla, syötöillä ja taidolla, kun kentällä oli tilaa. Se antoi myös kaverille mahdollisuuden nopeisiin vastahyökkäyksiin, ja kavennus nähtiin tällaisen seurauksena, 3 – 2. Ekaan erään nähtiin vielä kolme osumaa, Eerolta, Jereltä ja Samilta. Taukolukema 6 – 2. Toiseen erään Allu tuli maalille ja peli jatkui samaa tahtia. Jere hoiti 7 – 2, Jonttu 8 – 2 ja Jere 9 – 2. Välillä nähtiin melkoista hurlumhei-meininkiä ja pallo liikkui komeasti mutta mikäs siinä, viihdettä yleisölle! Kolmannen erän alussa Eero onnistui napauttamaan 10 – 2, sitten teki kaveri 10 – 3 ja Elias 11 – 3, Eero 12 – 3. Se taisi olla jo liikaa ja katsomosta kuultiin melkoista porilaista porinaa, kentällä puolestaan yksi vastustajan mies sai käytösrangaistuksen. YV:llä Elias teki 13 – 3 ja Jere vielä loppulukemaksi viimeisen 14 – 3. KrP sarjakärkeen, hienoa pojat !!!