17.11.2013

Millennium-ikäluokka aloitti eliittisarjan kotihallissaan Raholassa KooVeen isännöimässä turnauksessa seuran Näätäpäivänä eli lauantaina 16.11. Vastaan saatiin sarjan kovimmiksi ennakoidut jo edellisiltä vuosilta tutut vastustajat Länsirannikolta, FBC Turku ja SB Naantali. Toki tiedossa oli, että joukkueet ovat kokeneet muutoksia kesän mittaan, mutta suurin piirtein tiedettiin mitä odottaa. Tuttuun tyyliinsä 00-Pojat lähti peleihin hakemaan neljää pistettä eli heti ekasta pillin vihellyksestä mentiin täyttä höyryä. FBC:tä vastaan avausmaali nähtiin toisella peliminuutilla, kun Miko toimitti Laren syötön tyylikkäästi verkkoon, 1 – 0. Pelissä oli hyvä syke ja tilanteita nähtiin tasaiseen tahtiin KrP:n hallitessa tapahtumia hienoisesti. Seuraavaksi onnistui tutkapari Jere-Sami onnistui, todella kaunis koulumaali nähtiin ajassa 6:40, 2 – 0. Peli eteni samaan tahtiin erän lopulle jolloin Jere teki jo toisen osumansa tällä kertaa Eliaksen tarjoilusta, 13:10 ja 3 – 0. Tekemisen meininkiä oli ilo katsella. Toinen erä käynnistyi sitten nihkeämmin, kun vastustaja lisäsi kaasua koneeseen, mutta koko KrP:n ryhmä karvasi ja puolusti ansiokkaasti ja Riku hoiti tonttinsa maalilla mallikkaasti koppaillen vetoja. Kun erää oli 3 minuuttia jäljellä, nähtiin miten aina kannattaa pelata tilanteet loppuun asti: kaverin maalia tulitettiin monen miehen voimin ja lopulta Miko onnistui vippaamaan riparista pallon verkkoon: 4 -0. Vielä muutama sekunti ennen erätaukoa vastustaja otti rangaistuksen ja kolmatta erää päästiin aloittamaan ylivoimalla. Ylivoima ei tuottanut tulosta, mutta heti kun se oli ohi, Jere lusikoi pallon maaliin vanhanaikaisella, lukema 5 – 0. Peli-ilme oli kohdallaan ja vauhtia riitti loppuun asti , alivoimakin kestettiin ja pelin lopulla veivattiin vielä yksi ylivoima ilman tulosta. Vakuuttava voitto loppulukemin 5 – 0, Rikulle nollapeli ja joukkueelle kaksi pistettä, kiitos ja kumarrus.

Toiseen peliin FBC Naantalia vastaan oli huiliaikaa vain yksi tunti kun taas kaveri pääsi tuorein jaloin kentälle. Ensimmäisen erän lopulle peli olikin hienoisesti vastustajan hallinnassa ja ajassa 12:04 Naantali onnistui tekemään avausmaalinsa. Tämä herätti KrP:n pojat ja kun erää oli puoli minuuttia jäljellä; Jere tasoitti pelin. Taukolukema 1 – 1. Toiseen erään lähdettiin taistelemaan ja vain minuutti oli pelattu kun Jere (Eliaksen syötöstä) teki tärkeän osuman, johtoon 1 – 2. Vauhdikas tekeminen jatkui molemmissa päissä ja Riku pelasti melkoisia pomppuja. Vetoja sateli myös kohti vastustajan maalia mutta sihti oli vähän hukassa kunnes Jere onnistui jälleen, hattutemppu ja taululla komeili 1 – 3. Tässä kohtaa peli näytti jo kääntyneen hienoisesti meille. Tiukat tilanteet seurasivat toistaan ja kaveri onnistui onnenkantamoisella kaventamaan ajassa 13:23 ja tasoittamaan 3 – 3 heti perään mutta tämä kuitattiin samalla minuutilla vain sekuntia ennen erän loppua: Elias teki riemukkaasti 3 – 4. Mikä trilleri! Kova tahti jatkui kolmannessa erässä kun kumpikaan joukkue ei antanut tippaakaan periksi. Erän kolmannella minuutilla sama mies asialla taas kun Elias sijoitti pallon tarkalla vedolla ylämummoon, 3 – 5. Tunnelma kuumeni jonkin verran mutta alivoimakin kestettiin ankarasti taistellen. Joka ukko puolusti omaa maalia uhrautuvasti ja vielä erän lopulla otettiin aikalisä. Kun peli jatkui, vastustaja otti maalivahdin pois ja Jere pääsi tuikkaamaan tyhjään maaliin lopullisen niitin, 3 – 6. Kova työ palkittiin eli lopussa kiitos seisoo ja tuloksena toiset kaksi pistettä! Seuraavatkin eliittisarjan ottelut pelataan Raholassa, KrP:n isännöimässä turnauksessa lauantaina 30.11, silloin aamupelissä vastassa uusi tuttavuus SalBa Raumalta ja iltapelissä Karhut Porista .Heitä vastaan on pelattu viimeksi vuosia sitten. Mielenkiintoisia hetkiä siis tiedossa niin kentällä kuin kentän laidalla.