27.03.2013

D-00 Pojat: kolmas sija eliittisarjassa
FoSu – Nokian KrP 2 – 4
LeKi – Nokian KrP 2 – 8
D2-poikien eliittisarjan viimeiset ottelut pelattiin lauantaina 23.3. Sisä-Suomen joukkueiden osalta ja Länsirannikon vuoro oli sunnuntaina 24.3. KrP otti odotetusti voitot molemmista peleistään, kun FoSu kaatui 2 – 4 ja LeKi 2 – 8. Täydet neljä pistettä ei kuitenkaan riittänyt eliittisarjan kolmatta sijaa korkeammalle, kun SB Naantali T ja TPS Heat Valkoinen säilyttivät asemansa ensimmäisenä ja toisena – vaikka hyvän vireen kevätkaudella löytänyt ikäluokan viime vuoden ylialueellinen mestari FBC Turku onnistuikin nipistämään molemmilta pisteen tasapeleillä. FBC sijoittui nyt eliitissä neljänneksi, FoSu viidenneksi ja Ilves West kuudenneksi. Tämä tarkoittaa sitä, että Naantali ja TPS pääsevät suoraan Final Fouriin, ja muut karsivat mitaliottelupaikasta kilpasarjan parhaita vastaan. KrP tulee pelaamaan vain yhden karsintaottelun, jonka vastustaja selviää vasta karsinnan toisessa vaiheessa. Karsinnat sekä mitaliottelut eli Final Four pelataan huhtikuun viimeisenä viikonloppuna. Sisä-Suomen joukkueista eliittisarjassa parhaan sijoituksen saavuttanut KrP lähtee tavoittelemaan paikkaa mitaliotteluihin tuttuun tyyliinsä: 110 lasissa eikä tuumaakaan periksi!

D2-poikien eliittisarjan viimeinen turnaus pelattiin Lempäälässä, uutuuttaan hohtavassa Liikuntaparkissa. Päivään lähdettiin päättäväisesti hakemaan täyttä pistepottia, sillä sarjan pistetilanne oli kutkuttavan jännittävä ennen viimeisiä pelejä. Ensimmäisessä ottelussa vastaan asettui fyysisesti pelaava ja hyvään nosteeseen keväällä päässyt FoSu. Vajaalla miehistöllä peli alkoi hieman hermostuneesti ja hosuen, ja ensimmäiset kolme minuuttia tuntuivat todella pitkiltä kunnes Jere onnistui Eliaksen syötöstä rikkomaan kuparisen. KrP määräsi pelin tahdin mutta kuten aina, FoSu karvasi kovaa ja oli iholla lakkaamatta. Toinen maali erän puolenvälin jälkeen olikin oikea työvoitto, kun Jere onnistui jo toistamiseen. Paikkoja oli runsaasti, mutta palloa ei saatu vastustajan maaliin, ja kun vauhti hetkeksi seisahtui niin vastustaja rankaisi: 1 – 2 ajassa 12:41. Jonttu pelasi kuitenkin erän ja tilanteen loppuun asti ja onnistui tekemään ekan erän päätöslukemaksi 1 – 3. Toisessa erässä raadanta jatkui ja yhdestä YV:stä huolimatta nihkeä erä jäi maalittomaksi. Kolmannessa onnistuttiin maalinteossa kerran, kun Jere hoiti Samin vedon riparista perille. Kaveri ei lannistunut vaan yritti kovaa loppuun asti, ja saikin tehtyä vaparista vielä erän lopulla loppulukemaksi 2 – 4. Vaikea peli mutta lopussa kiitos seisoo eli pisteet meille.

Päivän toisessa pelissä kohdattiin LeKi. Tämänkin pelin hallinta oli KrP:n pojilla alusta loppuun, mutta tehot olivat hieman hakusessa. Ensimmäinen maali oli Samin hieno yksilösuoritus kun peliä oli takana kolmisen minuuttia. Seuraava onnistuja oli Jonttu ja sitten uudestaan Sami. Taukolukema 0 – 3. Toisessa erässä onnistui vuorostaan Lauri, ja sitten kahdesti aivan liekeissä pelannut Sami. Erän lopulla vastustaja rokotti meidän virheestä, taukolukema 1 – 6. Kolmannen erän alkuun nähtiin vastustajalta toinen maali, mutta sitten saatiin taas juonesta kiinni ja pidettiin peli hallussa. Paikkoja oli varaa jopa hukata, mutta Jere ja vielä kerran Sami järjestivät lopputulokseksi 2 – 8. Päivän tavoite oli saavutettu, täydet pisteet kasassa.