15.03.2012
Nokian KrP:n salibandyliigajoukkueen uutena päävalmentaja ensi kaudesta eteenpäin aloittaa Jani Blad. Blad on pitänyt kuluneen vuoden taukoa valmennuksesta, mutta sitä ennen hän toimi Hämeenlinnalaisen Trackersin liigajoukkueen päävalmentajana neljänä kautena. Pelaajana Tamperelaista Classicia sekä hämeenlinnalaisia Rurua, Steelersiä ja Trackersia salibandyliigassa edustanut Blad tunnettiin jo pelaajaurallaan kovatahtoisena ja esimerkillisenä joukkuepelaajana, josta kertoo muun muassa Classicin aikainen kapteenin virka. Valmentajana nuo samat ominaisuudet ovat vahvasti läsnä, Blad vaatii pelaajilta sitoutumista ja asennetta yhteiseen tekemiseen, jonka johdosta hän olikin KrP:n selkeä ykkösvaihtoehto uudeksi päävalmentajaksi. Juuri noita asioita KrP haluaa jatkossa saada pelaajiltaankin, sitoutumisella ja joukkueen eteen pelaamisella voi ainoastaan pärjätä nykypäivän salibandyliigassa, nimilistoilla ei pelejä voiteta.
Valmennus on nykypäivänä pitkälti ryhmätyötä ja Bladille on haettukin sopivasti täydentäviä aisapareja seuran ulkopuolelta. Nuokin palikat on jo saatu kasaan, mutta nämä julkistetaan vasta myöhemmin sopimusteknisistä syistä. Kaikkiaan KrP:n seurajohto on todella tyytyväinen uuteen valmennustiimiinsä, josta oikein huokuu positiivinen energia ja näyttämisen halu.
Viimeiset kolme kautta KrP:tä valmentaneet Mika Myllyniemi ja Tomi Silen jättivät kevään pelien jälkeen liigakentät taakseen, ainakin toistaiseksi. Myllyniemen peräti 19-vuotinen liigavalmentajan taival olisi voinut päättyä paremminkin kuin jäämisellä ulos pudotuspeleistä viimeisellä kierroksella, mutta ehkäpä tämä jätti vielä sopivan nälän palata vielä joskus penkin taakse?
Nokian KrP:n joukkueen rakentaminen on hyvässä vauhdissa ja runko rakennetaankin pitkälti jatkosopimuksen omaavien Henri Johanssonin, Janne Salosen ja Matti Koskelan ympärille. Haussa on pelitaitavia ja hyväliikkeisiä pelaajia, jotka sitoutuvat harjoitteluun ja joukkueen toimintatapoihin sataprosenttisesti. Missään nimessä ei ole kuitenkaan tarkoitus tehdä mitään isoa remonttia tämän kauden miehistöön, vaan nykyisen rungon kanssa tehdä hallittua nuorennusleikkausta ja saada lisää liikettä pelaajistoon.