07.10.2024
Nokian KrP:n miesten joukkue jatkaa ainoana tappiottomana joukkueena, ja tämän myötä myös itseoikeutetusti runkosarjan piikkipaikalla. Lauantain kotiottelussa Näädät kaatoivat Indiansin jatkoajalla Nico Jonaesonin maalilla, kärsien kauden ensimmäisen pistemenetyksen. Kuuden ottelun jälkeen Näätälaumalla on saldonaan viisi kolmen pisteen voittoa, ja yksi jatkoaikavoitto, joiden myötä pottiin on kertynyt 17 pistettä. Eroa tasapisteissä sijoilla 2-4 oleviin Classiciin, Oilersiin ja TPS:aan on 5 pistettä.
Tulevana perjantaina Näätien kotiottelut jatkuvat Nurmon Jymyä vastaan, joka on alkukaudesta väläytellyt potentiaaliaan. Ottelu on samalla myös SuomenCupin neljännesvälieräottelu, joten panokset ovat tässä taistossa kohdillaan varmasti. SuomenCupiin Näätälauma lähtee puolustamaan viimekauden Cup-mestaruuttaan.
Ennen perjantaita Jymy löytyy sarjataulukon sijalta 9. voiton Lasb:sta selkein 11-4 lukemin, ja kaadettuaan Seinäjoen paikallispelissä SPV:n jatkoajalla 5-4. Muista otteluista on tullut tiukkoja tappioita, kun FBC Turku kaatoi Jymyn 8-9 Nurmohallilla, TPS kaivoi voiton lukemin 3-4, ja Classic 6-8. Vaikka pistepotti ei ole karttunut kuin 4 pisteen verran, on Nurmolaisilla siis ollut jo alkukaudesta potentiaalia napsia muutama piste enemmänkin, joka lienee vain ajan kysymys.
Jymyn joukkue koki muutoksia kesän aikana, kun kokeneet Jari Hankkio & Tommi Hakala ripustivat lenkkarinsa naulaan. Lisäksi Kalle Vaarala siirtyi Jyväskylän Happeeseen täksi kaudeksi runkopelaajista, kuten myös suurta maalintekovastuuta nauttinut Matias Mäenpää. Kokoonpanon suurimmat tähdet edelleen ovat viimekaudella väkevän debyyttikauden pelannut, pistepörssiä tällä hetkellä tehoin 10+7 johtava Eemil Äijälä, Jymyn toiseksi tehokkaimpana pelaajana veljensä jälkeen oleva Niklas Äijälä, sekä viimekaudella puolustajan tontilta lupaavia otteita esittänyt Karri Vaarala. Kokemusta rosteriin tuo pitkän linjan liigapakki Petro Rautio, joka on tälle kaudelle avannut maalitilinsä jo poikkeuksellisen aikaisin. Mielenkiintoisena nimenä voidaan nostaa kokoonpanosta etenkin ylivoimalla täsmäaseena toimivaa KrP:stä siirtynyttä Oskari Tenhoa, joka on kuuteen otteluun iskenyt jo lupaavat tehot 3+2. Maalia Nurmolaisten riveissä tilkitsee kenties yksi liigan teknisimpiä maalivahteja, Aki Karjalainen.
Pelitavallisesti Jymy nojaa edelleen heille jo tavaramerkiksi syntyneeseen ”junttihurmokseen”. Oikeassa mielentilassa pelihuumorin ollessa kunnossa, on Jymyllä yllätyspotentiaalia jokkuetta kuin joukkuetta vastaan, ja asenteesta se harvoin jää uupumaan. Joukkueessa on taitoa ja sähäkkyyttä riittävästi rokottamaan vastustajan virheistä, ja pelaajistosta löytyy myös erikoisosaamista erikoistilanteisiin, ikärakenteen ollessa hyvä sekoitus nuorta intoa sekä kokenutta ruutiinitasonsa näyttänyttä pelimiestä. Jymyn otteita aikaisemmilla kausilla on leimannut ailahtelevuus. Kausien alut ovat olleet hyviä, mutta viimeistään joulun tienoolla joukkueen kone on ruvennut yskimään ja tämän myötä pudotuspelipaikka on vielä toistaiseksi jäänyt haaveeksi Nurmolaisilla. Alkukauden tulokset osoittavat jälleen pelillisesti lukemien valossa lupaavaa alkukautta, ja kysymys kuuluukin että ollaanko Jymyssä löydetty tasaisuus otteisiin, ja miten joukkue on onnistunut käsittelemään kiperät tappiot alkukaudesta ja muuttamaan ne päättäväiseksi kiukuksi pisteidenmetsästykseen. KrP:tä vastaan Nurmolaisilla varmasti korostuu pitkälti samat teesit kuin monella muullakin joukkueella, eli kuinka kestetään KrP:n pitkät pallolliset jaksot, ja kuinka terävänä olla siinä vaiheessa kun omalle joukkueelle aukeaa mahdollisuus maalintekoon. Lisäksi kamppailupelaaminen on jälleen isossa asemassa.
KrP:n suhteen mielenkiintoista on nähdä, kuinka joukkue latautuu ennakkoon heikommaksi povattua joukkuetta vastaan. Alkukauden sarjaohjelma on ollut sellainen, että vastukset ovat olleet suurimmaksi osaksi kärkipäähän povattuja joukkueita. Tällä kaudella kuitenkin Näätälauman sitoutunut pelaaminen on ainakin alkukaudella näyttänyt ottaneen askeleita eteenpäin, joten voisi kuvitella että perjantain otteluun tullaan samalla draivilla kuin alkukaudenkin mittelöihin.
Ottelu alkaa perjantaina 11.10 ACGO-Power areenalla klo 18.30. Hallin ovet aukeavat klo 17.30, ja ennen ottelua jälleen on luvassa Jopen Pre-Corner otteluennakoinnin merkeissä klo 18.00 alkaen! Otteluliput myy tiketti.fi, ja ottelu näytetään Ruutu+ palvelun välityksellä selostettuna.