04.10.2024
Nokian KrP:n F-liigajoukkueen ottelut jatkuvat huomenna lauantaina 5.10.2024 klo 17.00 alkavalla ottelulla, ja samalla uudella AGCO-Areenalla vietetään hallin virallisia avajaisia. Ottelutapahtumassa on luvassa HappyHour, Jopen pre-corner 30 minuuttia ennen ottelun alkua ottelun ennakoinnin merkeissä, sekä kasvomaalausta perheen pienimmille.
Näätälauma on avannut kautensa neljällä voitolla, ja on sarjataulukon piikkipaikalla puhtaalla pelillä. Viimeisimmissä otteluissa kaatui Oulun tuplapeleissä viimeviikonloppuna OLS kahteen otteeseen, lukemin 3-8 ja 6-7. Alkukauden otteluista on näkynyt peli-ilo ja kaksinkamppailuvoima, ja onnistumisia on saatu hyvinkin laajalla rintamalla lähes koko joukkueelle. Pisteiden valossa liekehtineen ykköskentällisen lisäksi Mikko Laaksolla on ruuti ollut erityisen kuivaa, ja mies johtaakin F-liigan maalipörssiä ollen pistepörssin kolmannella sijalla tehoin 10+1.
Lauantain vastus Indians on aloittanut kautensa hieman kangerrellen, vaikka joukkue onkin yksi alkaneen kauden mitalisuosikkeja aina mestarikandidaatiksi saakka. Indians on aloittanut kauden hieman löyhemmällä otteluohjelmalla, ja tätä ennakkoa kirjatessa se on kärsinyt tappion Classicille lukemin 7-6 vieraissa, ja voittanut OLS:n vieraissa 6-7 lukemin. Ennen huomista kohtaamista Indians mittelee vielä tänään, perjantaina Espoon herruudesta Oilersia vastaan huippuottelussa.
Kesän aikana Indians koki muutoksia jo ennestään laadukkaaseen kokoonpanoonsa ollen siirtomarkkinoiden isoimpia onnistujia, hankkien vahvistusta juuri niille osa-alueille joihin niitä kaipasi. Viimekaudet laadukkaalla, mutta hieman tasapaksuhkolla kokoonpanolla operoinut Espoolaisryhmä hankki takalinjoilleen niin pallollista osaamista kuin monipuolisuuttakin maajoukkuepuolustaja Jere Niemelän, sekä Otto Lehkosuon muodossa. Niemelä osaltaan tuo Indians pakistoon etenkin hyökkäyspään pallollista taitoa, ja Lehkosuo taas monipuolisuutta molempiin suuntiin, sekä ylivoimapelaamiseen vahvaa maalinedusosaamista. Maalinsuuta tilkitsemään hankittiin naapuriseura Oilersia pitkään edustanut maajoukkueessakin useaan otteeseen esiintynyt Joonas Kaltiainen, joka palasi kotimaahan Ruotsin Superliigassa vietetyn vuoden jälkeen. Hyökkäyspäähän monipuolisuutta, taitoa ja peliälyä lisäämään Indians-paitaan siirtyi LASB:ssa useamman kauden ykkössentterinä pelannut Tatu Havula, jolla on mahdollisuudet Indiansissa ottaa seuraava askel urallaan kohti kärkisentterien kerhoa vähintäänkin kotimaan tasolla. Muutoin joukkue pysyi hyvinkin samankaltaisena, ja etenkin nuoremman osaston Rasmus Pasanen, Jasper Auvinen sekä Samuli Junnila ovat potentiaalisia pelaajia nostamaan tasoaan entisestään tulosvastuun näkökulmasta. Kirpaisevin menetys oli Kamux-paitaa kantanut Tshekkilaituri Petr Majer, joka suuntasi kotimaahansa takaisin.
Lauantain ottelussa on vaikea asetella ennakkosuosikin viittaa kovin vahvasti suuntaan tai toiseen. KrP lähtenee hienoisena suosikkina kuitenkin viimeaikaisen hyvän vireensä, ja kotietunsa nimissä, mutta kesän harjoituspelitkin osoittivat KrP:tä vastaan Indiansin iskukyvyn. Muutoinkin viimekausina joukkueiden välillä on nähty tasaisia maalin tai kahden erolla päättyneitä kohtaamisia, joista parhaiten muistissa lienee viimekevään pronssiottelu jonka KrP vei nimiinsä. Lauantaina tahtipuikkoa tuleekin varmasti heiluttamaan joukkue joka pääsee pallollisen pelinsä myötä niskan päälle. KrP:n osalta tämä tarkoittaa kärsivällisyyttä Indiansin laadukkaan pallollisen pelin suhteen, sekä kykyä iskeä oikeilla hetkillä mikäli vierasjoukkue saa peliä hallintaansa. Toisaalta myös KrP.n hallitessa peliä pallollisen pelin kautta, kärsivällisyys korostuu myös siinä sillä Indiansilla on laatua rokottaa pienistäkin virheistä juoksuvoimaisen rosterinsa puolesta. Samat elementit korostuvat myös Indiansin näkökulmasta, ja joukkueiden pelityyliä voitanee luonnehtiakin suht samankaltaisiksi, KrP:n pallollisen pelin ollessa ehkä piirun verran nopeatempoisempaa ja variaatiorikkaampaa, kun taas Indiansin oman pään varjelun taidot ovat hyvin olleet tiedossa ja usean kauden ajan. Kaikenkaikkiaan luvassa on varmasti huippuottelu, jossa kaksi kärkeen povattua joukkuetta hakevat asetelmia kauden jatkoa ajatellen.
Ottelutapahtuma alkaa AGCO-Areenalla klo 16.30 Jopen pre-cornerin merkeissä. Ovet avataan klo 16.00 ja hallilla on myös anniskelupisteissä HappyHour. Erätauoilla kilpaillaan PanchoVilla Nokian pallonheittokilpailussa, sekä FatPipen tarkkuuslaukaisuhaasteessa, johon ilmoittautumiset ovat sisääntulon yhteydessä. Ottelu näytetään myös Ruutu+ palvelun välityksellä selostettuna, ja otteluliput saat hankittua osoitteesta tiketti.fi, sekä paikan päältä.