17.04.2018
Nokian KrP on solminut lisää tärkeitä jatkosopimuksia nykyisille pelaajilleen. Tällä kaudella hyvin onnistuneet ja pudotuspeleissä vielä tasoaan nostaneet Emil Eklund, Mikko Laakso, Valtteri Viitakoski ja Vertti Wigren jatkavat Näätäpaidassa.
Tepsin A-junioreista saapunut Emil Eklund ei ollut ennen tätä kautta pelannut peliäkään liigassa ja kauden aikana taso hieman luonnollisesti ailahtelikin, mutta keväällä ja etenkin pudotuspeleissä on näyttänyt kuin ”Ekku” olisi pelannut näitä pelejä jo vuosia. Runkosarjassa peruspeli saatiin kuntoon, mutta tehoja tuli vasta 3+3, nyt sitten pudotuspeleissä kun on löytynyt sopivat ketjukaverit, niin myös tehoja on löytynyt. Eklundin saldo pudotuspeleissä 11 peliin tehot 4+5.
Viime keväänä nuorten maailmanmestaruuden voittaneen Mikko Laakson alkukausi meni pipariksi elokuussa tulleen jalkamurtuman takia. Vamman kanssa meni enemmän ja vähemmän taistellessa lähes joulukuulle, mutta sen jälkeen pelillinen käyrä on ollut jyrkästi eteenpäin. Vieläkin näyttävyyttä voisi korvata tehokkuudella, mutta 98-syntyneen pelaajan kanssa tuo ei kovin paljon huoleta. Runkosarjassa syntyi tehot 6+6 ja nyt pudotuspeleissä 5+2. Lisäksi Laakso oli isossa roolissa nostamassa A-junioreita SM-sarjaan viimeisissä peleissä.
Valtteri Viitakosken tarinasta on kirjoitettu suurimpien sanomalehtien sivuilla saakka, mutta huikeinta läpimurrosta voisi sanoa olevan se, että taso ei ole juurikaan ailahdellut koko kauden aikana, vaan hän on pystynyt todella tasaiseen suorittamiseen myös pisteiden osalta, vaikkakaan Viitakosken peliä ei voi arvioida pelkkien tehojen osalta. Avauskausi pelkkään salibandyyn panostaen toi liigassa komeat tehot 23+9 ja pudotuspeleissäkin on syntynyt tehot 6+4, joten mistään tähdenlennosta ei voida puhua.
Classicista siirtynyt Vertti Wigren tuli hakemaan peli-iloa ja isompaa roolia Näädistä, sitä todella on saavutettu. Huikean laukauksen ja loistavan syöttövalikoiman omaava Wigren pelasi syksyllä vielä hieman käsijarru päällä, mutta Lahdessa Lasbia vastaan vietetty tehoilta joulukuun lopussa avasi padot lopullisesti ja myös tehoja on nähty 1vs1 tilanteiden mestarilta lisääntyvissä määrin. Avauskausi Näädissä toi runkosarjassa ylivoimaiset henkilökohtaiset ennätystehot 4+12 sekä pudotuspeleissä on tähän asti syntyneet 3+3 tehot.
– Pojat näyttivät heti syksyllä ottaneensa askelia eteenpäin omalla urallaan ja halusimme rauhoittaa myös heidän tilanteen ajoissa, joten teimme kaikille sopimukset hyvissä ajoin syksyllä. Kaikki neljä ovat olleet pudotuspeleissä meidän parhaimmistoamme, joten tästä on hyvä jatkaa kohti seuraavaa kautta, joukkuetta manageri Marko Salmelan kanssa koonnut pelaajakoordinaattori Mika Myllyniemi sanoo.
Lisää sopimuksia, niin vanhoista kuin uusista pelaajista julkaistaan kauden jälkeen.