09.04.2014
2000-ikäluokan Sisä-Suomen ja Länsirannikon joukkueiden Final Fouriin selvittivät tiensä suoraan välieriin päässeiden Nokian KrP:n ja Ilveksen välierävastustajiksi odotetusti Länsirannikon kilpasarjaa dominoinut TPS Heat ja Koovee Mustat. Mukana siis ikäluokalle poikkeuksellisesti kolme Sisä-Suomen joukkuetta. KrP sai välierässä vastaansa TPS Heatin, jonka arvattiin tulevan otteluun todella kovaa, ja näin kävikin. Ensimmäisen erän ainoan osuman teki vastustaja ylivoimalla, muuten ottelu eteni tiukkana ja tasaisena. Toisen erän alussa alkoi tapahtua, kun ensin TPS osui toisen kerran, 0 – 2 ja jo ennen kuin kaksi minuuttia oli täynnä, syntyi kavennus Antonin mailasta. KrP nousi näin mukaan peliin ja 2 – 2 tasoitus nähtiin kolmen minuutin kohdalla Jeren toimesta. Ja taas parin minuutin päästä oli vastustajan vuoro, kun maalilla oli ruuhkaa ja vastustaja pääsi tuikkaamaan 2 – 3 ja vielä erän lopulla 2 – 4. Kolmannessa erässä KrP sai pelin juonesta paremmin kiinni, ja ottelu hoidettiin tasalukemiin 4 – 4 Samin ja Antonin osumilla. Lopussa tehtiin tiiviisti töitä mutta summerin soidessa tilanne oli edelleen tasan. Seurasi jatkoerä, jota kului vain reilu minuutti kun vastustaja kuittasi voittomaalin ja finaalipaikan itselleen. KrP pronssipeliin.
Pronssipelissä vastaan asettui tuttuakin tutumpi Koovee Mustat, joka hoiti peliin shokkialun: kahdessa minuutissa kaksi maalia, KrP tappiolla 0 – 2. Erän puolivälissä Lare lirutti kavennuksen ja pian perään saatiin rangaistuslaukaus, jonka Anton hoiti viileästi verkon perukoille. Tilanne tasan 2 – 2. Vielä erän loppuun Koovee rokotti taukolukemiksi 2 – 3. Vastustaja karvasi todella ylhäällä ja katkoi syöttölinjat, joten kolmatta erää tahkottiin yli puolen välin ennen kuin Jere teki tasoittavan 3 – 3. Lopussa tahkottiin alivoimaa, pelattiin välillä 4 vs 4 kun molemmista joukkueista oli yksi mies jäähyllä, mutta jälleen päätössummeri soi tasatilanteessa 3 – 3. Päivän toista jatkoerää KrP dominoi täysin ja ratkaiseva maali syntyi ajassa 4:19 Antonin ja Jeren yhteistyönä. Trillerin tuloksena pronssimitalit kaulaan, kiitos ja kumarrus.
D1 Poikien eliitin sarjakausi oli menestyksekäs, ja töitä on tehty paljon panostaen hyvään harjoitteluun ja pohjatyöhön tavoitteena tulevan syksyn SM-sarjakarsinnat. Joukkueen ohjelmassa on vielä keväällä TFT-turnaus ja perinteinen Tallink Floorball –turnaus. Päävalmentaja Mika Mattila: ”Todella upea kausi taas pelattu, ylialueellisen eliitin runkosarjan ylivoimainen voitto, ja loppuhuipentuman pronssisija ei jätä sijaa jossitteluille. Joukkueen sitoutuminen todella rankkaan harjoituskauteen on ollut vertaansa vailla, mahdollistaen jälleen nämä huippusuoritukset. Kiitokset kapteenistolle ja pelureille, ja huiqeille taustajoukoille, me kaikki olimme osaltamme tekemässä tätä tarinaa!!!"