11.05.2016

Nokian KrP aloitti yhteisharjoittelun lauantaina 7.5 järjestetyllä leiripäivällä, joukkue alkaa olemaan enää muutamaa pelaajaa vaille valmis. Uusina niminä Näätälaumaan ovat siirtyneet Viikingeistä Jere Oksanen, Kooveesta Henri Mäenpää sekä ennestään Näätäpaitaa päällään pitäneet Lasse Salminen Salbasta ja Ville Kangasmäki Indiansista. Joukkueeseen saatiin näiden neljän pelaajan myötä rutkasti liigakokemusta 820 pelin sekä 770 tehopisteen verran ratkaisuvoimaa.

1990-syntynyt Jere Oksanen on Suomen kaikkien aikojen toiseksi tehokkain nuorten maajoukkuepelaaja tehtyään 18 maaotteluun tehot 12+12. Kuitenkaan aivan maksimaalinen potentiaali ei Helsingin suurissa seuroissa Erässä ja Viikingeissä ole puhjennut kukkaan. Parhaalla kaudellaan Oksanen on tehnyt 2-kautta sitten Erässä tehot 19+8, mutta parempaan on aineksia ja Näätälaumassa vastuun myötä myös siihen uskotaan. Kaikkiaan Oksanen on tehnyt 151 liigaottelussa tehot 59+44=103. Viime kaudella Viikingeissä syntyi tehot 5+4.

Toinen kokonaan uusi tuttavuus Henri Mäenpää siirtyy Kooveesta, paikalliskilpailija KrP:n riveihin. Mäenpää tunnetaan ennenkaikkea kovana työmyyränä ja jopa salibandykenttien Leo Komarovina, joka osaa ärsyttää vastustajat hermoromahduksen partaalle. Gunners kasvatti Mäenpää on Pirkanmaan alueen kovaa 88-ikäluokkaa ja on jo suhteellisen kokenut pelimies. 174 liigaottelussa on syntynyt tehot 58+35=93, välissä Mäenpää kävi pelaamassa yhden kauden myös Sveitsin liigassa UHC Usterissa huikein tehoin 22+20.

Salbasta saapuva Lasse ”Pöllö” Salminen ei hirveästi esittelyjä tarvitse, kokenut pelimies on vanhemmalla iällä siirtynyt puolustajan paikalle ja haluaa vielä pelata Salibandyliigaa hyvällä tasolla. Viime kaudella Salbassa Pöllö latoi 20 otteluun tehot 6+6. Kaikkiaan 365 liigaotteluun Salminen on saldonnut hurjat tehot 304+179=483, joilla hän on sijalla 13 kaikkien aikojen salibandyliigatilastoissa.

Ville Kangasmäki palaa yhden Espoossa Indiansissa vietetyn kauden jälkeen takaisin Tampereelle ja sitä myöten Näätänippuun. Viime kaudella nihkeän alun jälkeen myös tehot löytyivät ja Kangasmäki takoi niukasti pudotuspeleistä ulos jääneen Indiansin riveissä tehot 12+10. Kaikkiaan Kangasmäen tehot liigasta ovat 130 ottelussa 53+38=91. Kangasmäki on valmentajalle arvokas pelaaja monipuolisuutensa takia, sillä hän voi käytännössä pelata kaikilla pelipaikoilla. Pelipaikka tosin löytynee joko puolustuksesta tai sentterinä.

Joukkueessa on mukana myös jonkunverran tryout pelaajia harjoitusringissä ja heidän tilanteistaan infotaan, mikäli otteet vakuuttavat ja sopimuksia alkaa syntymään. Muutaman ulkopuolisen sekä yhden viime kaudella Näätäpaitaa kantaneen kanssa on vielä sopimusneuvottelut käynnissä ja näistäkin toivottavasti on myöhemmin vielä uutisia kerrottavana.

Kaikkiaan joukkueen tilanne näyttää todella hyvältä, sillä viime kauden pelanneista ainoastaan Domokos Racz ei varmuudella edusta KrP:tä tulevalla kaudella, sillä hän muuttaa takaisin kotimaahansa Unkariin. Näädät toivottavat Domolle kaikkea hyvää jatkoon!