Näädillä kana kynittävänä Raholassa

Pääkaupunkiseudulla on niin kova pula määräykset täyttävistä peliareenoista, että syyskauden liigaottelu EräViikingit–Nokian KrP pelattiin vasta kaksi viikkoa sitten 23.1.2019.  Tuossa ottelussa Näätien valmistautuminen epäonnistui pahasti ja Näädät jäivät totaalisesti Ervin jakoihin.  Kotijoukkue voitti kamppailun selvästi maalein 11-3.

KrP saa mahdollisuuden parempaan valmistautumiseen ja revanssiin torstaina 7.2 klo 18.30 Raholassa, kun ErVi saapuu nopealla tahdilla Näätien vieraaksi.  Paikallispelissä Classicia vastaan KrP:n ilme muistutti jo viime kauden pronssiin johtanutta taistelua, vaikka Classic lopulta voittikin ottelun viime minuuttien maaleilla. Siitä on hyvä jatkaa torstaina.

KrP:n viime kausi lentoa voitosta voittoon kauden alusta pronssiottelun voittoon saakka.  Paperilla joukkue jopa vahvistui kauden jälkeen, kun joukkueeseen saatiin laadukkaita uusia pelaajia lopettaneiden tilalle ja omat juniorit olivat jälleen vuoden kokeneempia.  Kauden avanneen neljän tappion jälkeen seurasi jakso, jolloin Näädät voittivat kymmenen peliä kolmestatoista ottelusta. Sen jälkeen on tullut taas kolme peräkkäistä tappiota ja näihin peleihin on mahtunut varsinaisia rökäletappioeriä.  Näädät eivät ole saaneet päälle viime vuoden tasaista flow-tilaa ja pahimpana kaskena ovat olleet pelit sarjassa alempana olevia joukkueita varten. 

Liigassa oli juuri reilu viikon maaottelu-tauko ja KrP haki parannusta otteisiin monipuolisesti.  Oli salibandystä vapaa viikonloppu, kovia harjoituksia peräkkäisinä päivinä, joukkueen omaa jääkiekkohöntsyä ja yhteistä saunomistakin.  Tämän alkuviikon joukkue vetää lyhyttä ja terävää fysiikka- ja lajitreeniä.  Valmennus ei jätä kiveäkään kääntämättä, jotta joukkue on valmiina torstaina revanssiin ja samalla runkosarjan huipentumana kaikkiin kuuteen viimeiseen peliin.  Lisäpisteitä tarvitaan, jotta playoff-paikka varmistuu ja vielä mahdollisimman hyvissä asemissa.  Joukkue tarvitsee ja ansaitsee myös kotiyleisön täyden tuen.