17.08.2014

Edustusjoukkueen reenipelit lähtivät lauantaina käyntiin tappiolla divarin Lasbia vastaan Raholassa. Leiripäivän päätteeksi pelattuun peliin jouduttiin lähtemään hieman varamiehisenä, Henri Johanssonin ja Antti Naskalin sairastuessa kesken päivän. Kun ennestäänkin poissa oli Joni Henttonen, Jesse Vainio, Lasse Salminen sekä maalivahti Tomi Aaltonen, niin ketjukokoonpanot jouduttiin ruuvaamaan pitkälti uusiksi vielä tunti ennen peliä.

Ottelun ensimmäiset 30 minuuttia mentiin täysin vierasjoukkue Lasbin johdolla, Näätien pallollinen peli oli erittäin hermostunutta ja heikkoa mutta puolustuspeli oli sentään uhrautuvaa ja suhteellisen tiivistä. Jälkimmäiselle puolikkaalle pallolliseenkin peliin saatiin jo hieman enemmän järkeä ja uskallusta mutta pelinopeudessa ja pelirohkeudessa jäätiin kauaksi siitä, mitä halutaan kaudella nähdä. Kaikkineen peli kovaa tsemppaavaa ja taitavaa Lasbia vastaan palveli kuitenkin hyvin ensi viikolla olevaa Tallinnan turnausta varten, siellä kohdataan Koovee, NST, SB Vaasa sekä Latvian mestari Lekrings.

KrP:n parhaimmistoa ottelussa olivat 1996-syntynyt puolustaja Elmo Luoto, hyökkääjänä pelannut Rene Andersson sekä jälkimmäisen 30 minuuttisen nollat maalilla pitänyt Santtu Pohjonen.

KrP:n tehomiehet:

  • Johannes Jokinen 0+2
  • Henry Kuosmanen 1+0
  • Domokos Racz 1+0
  • Janne Suoniemi 1+0
  • Rene Andersson 0+1

Maalissa:

  • Joona Lehtinen 0-30 min
  • Santtu Pohjonen 30-60min