17.10.2014

Nokian KrP:n seuraava peli salibandyliigassa on lauantain kotiottelu Josbaa vastaan. Joensuulaiset ovat aloittaneet kautensa yskähdellen, viidestä ensimmäisestä ottelusta saldona on viisi tappiota. Näädät sen sijaan ovat ottaneet voitot kahdesta edellisestä pelistä.

KrP:n edellisessä ottelussa Oilersia vastaan nähtiin todella tiiviisti puolustanut kotijoukkue. Josbalta löytyy ratkaisuvoimaa Petri Väänäsen johdolla, joten Näätien onkin pidettävä oma pää todella tiiviinä, jotta pisteet jäisivät lauantainakin Raholaan. Joukkue seilaa kotipeliputkessa, mutta toisaalta lauantain ottelu on jo kolmas viikon sisään. Onneksi Näädät ovat pystyneet pelaamaan pääsääntöisesti kolmella ketjulla, jolloin vastuu ja rasitus ovat jakautuneet tasaisemmin.

Johannes Jokinen pelasi jo Oilers – ottelussa, ja Lasse Salmisenkin pitäisi olla lauantaihin mennessä täydessä tikissä. Näin ollen joukkueen terveystilanne näyttää tällä hetkellä hyvältä. Lisäksi positiivista on uusien ratkaisijoiden lisäksi muutamien tutumpien näätien herääminen; Henri Johansson takoi Oilersia vastaan hattutempun ja Tommi Merto on onnistunut viimeistelyssä jo neljästi. Myös Ville Kangasmäki on onnistunut erinomaisesti kolmosketjun keskellä.

Ensi viikon maanantaina Raholaan saapuu salibandyliigan kestomenestyjä SSV.Näädät haluavat kaikki paikalle kannustamaan ja näkemään paikan päällä kaksi salibandyliigan todellista maraton-joukkuetta. Niinpä lauantain Josba -pelin ottelulippua näyttäessäsi saat maanantaina SSV –otteluun lipun puoleen hintaan. Tervetuloa!

Nokian KrP – Josba 18.10. klo 17:00

Raholan lk

Lippujen hinnat:

Aikuiset: 10€

Opiskelijat/eläkeläiset/työttömät 7€

Lapset( 7 – 15v) 5€

Alle kouluikäiset sisään ilmaiseksi, jäsenkortilla ilmainen sisäänpääsy. Näyttämällä Josba –pelin ottelulippua saat maanantaina SSV –pelin ottelulipun puoleen hintaan.