14.08.2014

Nokian KrP99 joukkue koki viimekauden jälkeen muodon muutoksen kun Ilveksestä saapui useampi pelaaja seuraan. Toisaalta lähtiöitäkin oli useita.

Joukkueen valmentaja Pekka Hursti uskoo että nyt saadaan entistä laajemman materiaalin avulla leveyttä joukkueeseen. Varsinkin Roni Luojuksen uskotaan tuovan lisää johtajuutta alakertaan ja kaksi kertaa pikkupohjolaan valittu Oskari Laaksonenkin pääsee paremmin mukaan ainakin kauden alussa.

Maalivahti osastolla tapahtui myös paljon kun Sastamalan muuri Jere Tomukorpi siirtyi B-junioreiden listoille ja Ilveksestä hankittiin kaksikin paikkaajaa. H-P Juhantalo ja Samu Ritala lähtevät kirittämään Oskari Mäkisen valtaistuinta. Veeti Teleniuksen myötä sai KrP:n Toni Jaakkola uuden aisaparin ja ensinmäisten otteluiden perusteella sopii uskoa että tuhoa saattaa syntyä kauden aikana. Tonin takana joukkuetta kantavat hyökkäys päässä loistavan viimekauden pelannut -00 syntynyt Anton Roth sekä joukkueen kapteeni Ilmari Aatola. Puolustusta johtavat Laaksosen lisäki Eetu Järvinen kovuudella ja Joonas Karvonen varmuudella. Sopii siis odottaa tasaisempia otteita koko joukkueelta tulevana kautena

Joukkue on pelannut muutaman treenipelin jossa Ilveksen B junioreita vastaan pelattiin 5-5 ja Ropo voitettiin 6-5.

Myös valmennuksessa tehtiin muutoksia kun pitkäaikainen valmentaja Aurinkokuningas Pasi Viitala siirtyi syrjään ja tilalle tulivat a-junioreissa pelaava Juho Vähätalo sekä Jani Heino joka siirtyi KrP:een palvelukseen Ilveksestä.