Blast Floorball salibandymailat

Edustus voittoputkessa 12.3.2009

Ottelun alussa A-juniorit pelkäsivät tehdä peliä ja muutenkin liiallinen kunnioitus auttoi edustuksen jo 5-0 johtoon 11minuuttiin, jolloin pikkuhiljaa junioritkin uskalsivat pelata omaa peliään. Pelin tasaantumisessa auttoi tietysti myös miesten lievä herpaantuminen, aivan hampaat irvessä ei tarvinnut vääntää joka tilannetta. Joskin vauhtia riitti ottelussa ajoittain hyvinkin mukavasti.

A-junioreilta parhaiten pärjäsi ketju Rissanen-Inha-Isokallio-Kytöaho-Joutsimäki, joka jäi nollille plusmiinuksissa, sekä sai luotua hyvin pidempiäkin mylläköitä miesten päätyyn. Muilla ketjuilla tuli aivan liikaa merkkausvirheitä sekä kamalia harhasyöttöjä aina kun miehet antoivat painetta miesvartioinnilla.

Edustuksesta jäivät mieleen Juuso Meriläisen sekä Pekka Leppäsen karvauspeli, joista sateli maalipaikkoja sekä suht.pallovarma pakkipari tähän peliin Nordlund-Häkkinen.

Kaiken kaikkiaan mukavan hyvähenkinen harjoituspeli, joka toimi ainakin A-junioreille erinomaisena kenraalina viikonlopun karsintaturnaukseen. Mutta myös antoi hieman pelituntumaa edustukselle, joka joutuu odottamaan omia karsintojaan vielä ensi viikonloppuun. Jolloin vastaan asettuu todennäköisesti Westend Indians, ellei se nouse sillasta kolmeen peräkkäiseen voittoon OLS:ia vastaan.

Pistemiehet:

Edustus

A-juniorit

?
Toukokuu

MA TI KE TO PE LA SU
1
2
3
4
6
7
8
9
10
11
12
13
14
15
16
17
18
19
20
21
22
23
24
25
26
27
28
29
30
31
‹‹ edellinenseuraava ››

Uusimmat uutiset


Yhteistyökumppanit

Sporttia Pekka

IS Veikkaaja ilmaiseksi

Umbro

Tampereen Tuulilasimyynti Oy

Biodem Kotiapteekki

Kruunukaluste

Sampo Pankki

Pirkanmaan Yrittäjät

Kainuun Energia