06.04.2014

Lieneeköhän Salibandyliiton alaisissa juniorisarjoissa milloinkaan aikaisemmin dominoitu vastaavalla tavalla yhden pelikauden otteluita?

21 ottelua, 21 voittoa, maaliero 307-35.

E1-jun. ylialueellisen (Sisä-Suomi + Länsirannikko) Eliittisarjan Alueloppuhuipentuma pelattiin Rahola Areenalla 5.-6.4. Mukana piti olla Eliittisarjan runkosarjan 6 parasta sekä Sisä-Suomen ja Länsirannikon Kilpasarjojen mestarit. Piti olla, koska Länsirannikon Kilpasarjan mestari, SB Naantali, ei paikalle milloinkaan saapunut.

Lauantain neljännes- ja puolivälierien kenties suurimmasta yllätyksestä vastasi Classic E03 pudottamalla puolivälierissä hienon esityksen jälkeen viime kauden toisen finalistin TPS Torpedon.

Näin ollen mitaliottelut tultaisiin pelaamaan kokonaan ilman edustusta Länsirannikolta.

Juuri tuon em. puolivälieräottelun voittaja oli myös Starsin sunnuntai-aamun välierävastustaja. Stars johti välierää avauserän jälkeen 4-0, mutta Classic ei ollut silti vielä luovuttanut. Toisessa erässä Classic sai parin onnistumisen kautta entisestään lisää itseluottamusta ja päätöserään lähdettiin Starsin niukassa 6-4 johdossa. Lopulta Stars meni kuitenkin menojaan voittaen päätöserän 6-1 ja koko ottelun 12-5.

Finaaliin Starsin tavoitteena oli lähteä pelaamaan kauden tähän mennessä paras ottelunsa. Stars myös onnistui siinä ja ”sijaiskärsijän” rooliin joutui niin ikään erinomaisen hienon kauden pelannut Steelers Musta Hämeenlinnasta. Avauserän jälkeen Stars johti finaalia 5-0 ja kahden erän jälkeen 7-1. Kun päätöserään pystyttiin turboruuvia kiristämään vielä pari kierrosta lisää, oli finaalin lopputuloksena uskomaton 13-1 voitto Starsille. Toisin sanoen, ylialueellisen Eliittisarjan Alueloppuhuipentuman finaali keskeytettiin 12 maalin eroon jo 5 min. 57 sek ennen täyttä otteluaikaa.

Mainittakoon, että Steelers Musta lienee Suomessa 2002-s. TOP5-joukkue, joten erittäin kovasta joukkueesta on toisenkin finaalijoukkueen kohdalla kyse.

Stars on ollut koko kauden ajan Joukkue Isolla Jiillä ja Alueloppuhuipentuman kahdessa ottelussa maalinkin makuun pääsi jokainen rosterissa mukana ollut kenttäpelaaja, myös kaikki puolustajat.

Kiitokset Starsin taustajoukoille hienosti hoidetuista järjestelyistä Rahola Areenan Alueloppuhuipentumassa. Onnittelut myös Steelers Mustalle ylialueellisen Eliittisarjan hopea-mitaleista ja Classic E03:lle pronssista

E1-jun. ylialueellisen Eliittisarjan Alueloppuhuipentuma 5.-6.4.2014, Rahola Areena:

Neljännesvälierät:
Classic E03 – SB Naantali 5 – 0 (luov.)
FBC Turku – AC Nokia Valkoinen 6 – 5

Puolivälierät:
Koovee Mustat – FBC Turku 8 – 4
TPS Torpedo – Classic E03 5 – 7

Välierät:
Nokian KrP Stars – Classic E03 12 – 5
Steelers Musta – Koovee Mustat 5 – 3

Pronssiottelu:
Classic E03 – Koovee Mustat 9 – 4

Finaali:
Nokian KrP Stars – Steelers Musta 13 – 1

Kauden 2013-2014 E1-jun. ylialueellisen Eliittisarjan KULTA-mitalististit:

Atte Ahola, Riku Happonen, Niilo Helin, Eemeli Iso-Greggilä, Niko-Petteri Ketola, Samuli Kolho, Alpo Laitila, Aleksi Nurmikolu, Eero Pihlava, Joni Salonen, Lauri Savila, Onni Siitonen, Teemu Viteli, Tommi Viteli, Valtteri Vuosjoki, Vili Ylinen.

E02 Starsin ottelut E1-jun. ylialueellisen Eliittisarjan Alueloppuhuipentumassa:

06.04. E02 Stars – Steelers Musta (finaali) 13 – 1
06.04. E02 Stars – Classic E03 (välierä) 12 – 5

E02 Starsin ottelut E1-jun. ylialueellisessa Eliittisarjassa:

15.03. E02 Stars – FBC Turku 14 – 2
15.03. E02 Stars – FBT Karhut 13 – 1
08.02. E02 Stars – Steelers Musta 11 – 2
08.02. E02 Stars – Classic E03 14 – 2
01.02. E02 Stars – TPS Torpedo 8 – 1
01.02. E02 Stars – SBS Masku 19 – 0
26.01. E02 Stars – Steelers Musta 15 – 3
26.01. E02 Stars – Koovee Mustat 12 – 7
14.01. E02 Stars – Classic E03 11 – 4
12.01. E02 Stars – Koovee Mustat 11 – 0
14.12. E02 Stars – TPS Torpedo 7 – 1
14.12. E02 Stars – SBS Masku 21 – 1
01.12. E02 Stars – FBC Turku 13 – 1
01.12. E02 Stars – FBT Karhut 14 – 0

E02 Starsin karsintaottelut E1-jun. ylialueelliseen Eliittisarjaan:

02.11. E02 Stars – Ilves West 20 – 0
30.10. E02 Stars – KU-68 19 – 0
23.10. E02 Stars – Classic E03 13 – 1
06.10. E02 Stars – AC Nokia Sininen 20 – 1
06.10. E02 Stars – Ilves East 27 – 2

Yhteensä: 21 21 0 0 307 – 35 42