24.11.2014

KrP:n B-nuoret ylsivät kahdesti tasapeliin turkulaisjoukkueita vastaan Eliittisarjan avausturnauksessa Forssassa. Ottelut FBC Turkua ja TPS:n kakkosjoukkuetta vastaan päättyivät molemmat 4–4 numeroihin.

KrP aloitti ottelun FBC Turkua vastaan kolmella kentällisellä. Ensimmäisessä erässä jokainen ketju onnistui luomaan hieman enemmän maalipaikkoja kuin vastustaja. Yksikään ketjuista ei kuitenkaan onnistunut viimeistelyssä. Maalivahti Jere Tomukorpi torjui varmasti läpi ottelun ja ensimmäiselle erätauolle mentiin maalittomassa tasatilanteessa. Ainoa tilastomerkintä oli Otto Kuparisen kahden minuutin jäähy jarrutuksen myöhästymisen aiheuttaman vaarallisen pelin takia.

FBC otti ottelun ainoan jäähynsä toisen erän alussa. Se siirtyi yllättäen tahtomaalilla 1-0 johtoon – KrP:n ylivoimakentän nukahduksen avittamana. Eero Heikkilä päätti kuitenkin tasoittaa pelin 1-1:een ihan yhtä isolla tahdolla: Railakas nousu keskelle, käyttösyöttö Juho Väinölän kanssa ja keskeltä pallo suoraan syötöstä maaliin.

KrP siirtyi kolmannessa erässä kahteen ketjuun ja vastustaja nosti karvaustaan. Erän alku oli KrP:ltä ottelun sekavin vaihe, eikä palloa saatu ylös oikein millään. FBC siirtyi 2-1 johtoon, kun pallo pomppi maalin edessä eikä sitä taikka vastustajia saatu siivottua pois. Tämän jälkeen koko ottelun vahvasti pelannut Anssi Kalenius aloitti maalitehtailunsa hienolla vedolla ylänurkkaan. Turkulaiset siirtyivät nopeasti uudelleen johtoon, kun vastustajan hyökkääjä unohdettiin aivan vapaaksi parhaaseen maalitekosektoriin. Pelin kaava jatkui samanlaisena, kun Kalenius tasoitti ottelun Jussi Heikkisen syötöstä ja koko ketjun yhteistyön tuloksena. Tämä herätti koko joukkueen taas mukaan peliin.

Otteluun saatiin loppuhuipennus, kun KrP otti neljännen jäähynsä 2,5 minuuttia ennen loppuvihellystä. KrP:n alivoimakenttä piti vastustajan ylivoiman aisoissa, ja Toni Rantala murtautui hienosti oikealta hyvään maalitekopaikkaan, mutta ei onnistunut yllättämään maalivahtia. Hetken kuluttua Juho Väinölä murtautui vasemmalta maalin eteen ja vastustaja joutui rikkomaan rangaistuslaukauksen arvoisesti.

Rankkarissa Anssi Kalenius ohitti maalivahdin tyylikkäällä laukauksella. Samalla syntyi ottelun toinen alivoimamaali ja Anssin hattutemppu. Vastustaja painoi lopun kuudella neljää vastaan, onnistui katkaisemaan purkupallon sekä iskemään 4-4 loppunumerot.

Eliittisarjan avauksen arvosana jää välttävän ja tyydyttävän välimaastoon. Yksi piste tyydyttää, mutta keskittyminen pelaamiseen ei tuntunut olevan aivan kohdallaan. Anssi Kaleniuksen tehot ja Jere Tomukorven varmuus maalilla pelastivat pisteen KrP:lle.

Toiseen peliin valmennusjohto oli hieman muokannut kokoonpanoja hyödyntäen näin joukkueen laajaa pelaajamateriaalia. Ensimmäisessä ottelussa näädän lailla taistelleet Mika Haapanen ja Teemu Räntilä saivat lepovuoron. Maalissa jatkoi mainiota otteita molemmissa otteluissa esittänyt Jere Tomukorpi.

Peli käynnistyi kenttäkoostumuksilla: Tuomas Töyrylä – Tatu Heinola – Juho Väinölä, takanaan Arttu Pihlava ja Edwin Pasto. Anssi Kalenius – Toni Rantala – Jussi Heikkinen, puolustajinaan Otto Kuparinen ja Eero Heikkilä sekä Joni Rantala – Joona Joutsimäki – Eetu Keskinen taustatukinaan Pekka Kukkula ja Olli-Pekka Laakkonen.

Pelin yleiskuva oli, että KrP puolusti tiivisti viisikkona ja Jere Tomukorpi maalilla hoiti loput. Joukkue pystyi pääosin purkamaan maltilla vastustajan asettaman paineen ja luomaan nopeilla avauksilla ja hyvillä yksilösuorituksilla riittävästi maalintekopaikkoja. Edelliseen FBC Turku-otteluun verrattuna joukkue pelasi myös kurinalaisemmin ja otti koko ottelussa vain yhden jäähyn.

Ottelu käynnistyi vauhdikkaasti ja jo kymmenen sekunnin pelin jälkeen Töyrylä kolisteli tolppia. Ennen ensimmäisen minuutin täyttymistä KrP siirtyi johtoon Pihlavan ja Töyrylän alustaessa paikan kapteeni Väinölälle. KrP:n toinen maali oli taas Heinolan viisikon käsialaa. Esityön tekijöinä olivat Pihlava ja Heinola ja maalarina Töyrylä.

Seuraavalla minuutilla KrP:lle sattui musta minuutti, ja vastustaja teki kaksi maalia 23 sekunnin sisään. Ensimmäisen erän loppu pelattiin tasaisissa merkeissä. KrP:n tekopaikkoja olivat Laakkosen hyvä laukaus, Töyrylän läpiajo, Kaleniuksen hieman maalin ylitse suuntautunut laukaus sekä Väinölän maalin edestä lähtenyt laukaus.

Toisen erän viidennellä minuutilla Heinolan viisikko loi jälleen hyvän tilanteen, joka päättyi Töyrylän laadukkaaseen laukaukseen, mutta ei maaliin. Pari minuuttia edellisestä vastustaja siirtyi ottelussa ensimmäisen kerran johtoon, mutta Väinölä onnistui tasoittamaan heti seuraavalla minuutilla koko ketjun näyttävän syöttöruletin päätteeksi. Maalin jälkeisessä vaihdossa Toni Rantala osui ylärimaan.

TPS-2 sai ottelun ensimmäisen jäähyn toisen erän yhdeksännellä minuutilla ja ylivoimaa asettui pelaamaan viisikko Töyrylä – Väinölä – Kalenius – Pihlava – Toni Rantala. Hieman ennen jäähyn päättymistä Pihlava syötti valelaukauksen jälkeen Töyrylälle, joka löysi Kaleniuksen parhaalta maalintekosektorilla ja tämä vei KrP:n jälleen johtoon. Erän lopulla Joutsimäen viisikko sai vielä aikaan hyvää painetta Tepsin maalille. Tilanne päättyi Keskisen laadukkaaseen laukaukseen, joka ei kuitenkaan tuottanut tulosta.

Päätöserän alussa vastustaja tuli aggressiivisesti ja onnistui erän kolmannella minuutilla tasoittamaan ottelun. Erän loppupuolella Kukkula veti vaarallisesti, mutta ei onnistunut yllättämään vastustajan maalivahtia. Kumpikin joukkue sai vielä yhden ylivoiman, mutta tuloksetta. KrP:n ylivoimassa maali roikkui ilmassa koko kahden minuutin ajan, mutta tulosta ei tällä kertaa syntynyt.

KrP pelasi taktisesti hyvän pelin ja pystyi pääosin eliminoimaan vastustajan vaarallisimmat aseet. Kaikki viisikot puolustivat esimerkillisesti ja maalivahti Tomukorpi oli itse varmuus. Tiiviin viisikkopelin lisäksi erottuivat Heikkilän pelillinen itsevarmuus, Laakkosen jämäkät otteet, Keskisen yritteliäisyys sekä Heinolan viisikon vaarallisuus hyökkäyspäässä.

Seuraavan kerran B-nuoret ovat tulessa itsenäisyyspäivänä, jolloin joukkue kohtaa Iittalassa Steelers JSB:n ja Happeen.